Siirry sisältöön

MPK:n toiminnanjohtaja Pertti Laatikainen ja Kaitseliitin komentaja Riho Ühtegi allekirjoittivat järjestöjen välisen yhteistoimintasopimuksen. Kuva: MPK/Ossi Hietala

17.12.2019

Viron kodinturvajärjestö Kaitseliitin komentaja, prikaatikenraali Riho Ühtegi vieraili Suomessa keskustelemassa maiden välisestä yhteistoiminnasta vapaaehtoisessa maanpuolustuksessa.

Tapaamisessa allekirjoitettiin MPK:n ja Kaitseliitin keskinäinen yhteistoimintasuunnitelma vuodelle 2020. Tulevan vuoden aikana järjestetään noin 40 koulutustapahtumaa, joihin virolaiset vapaaehtoiset osallistuvat Suomessa tai suomalaiset Virossa.

Lisäksi Ühtegi tapasi MPK:n toiminnanjohtaja Pertti Laatikaisen isännöimän vierailunsa aikana Puolustusvoimien ja Puolustusministeriön edustajia ja tutustui suomalaisiin paikallispuolustuksen periaatteisiin.

Yhteistoiminta Viron kanssa tiivistä ja hedelmällistä

Yhteistoimintaan osallistuu vuosittain noin 300 vapaaehtoista. Heistä noin sata on Suomessa koulutukseen osallistuvia virolaisia ja noin kaksisataa Viroon suuntaavia suomalaisia. Suomalaiset toimivat Virossa usein kouluttajatehtävissä.

Lisäksi molemmista maista osallistuu vuosittain muutamia partioita erilaisiin sotilastaitokilpailuihin ja jotoksille. Näitä ovat muun muassa Reserviläisurheiluliiton Syysjotos ja Virossa järjestettävä, erityisen vaativana tunnettu Admiral Pitka Recon Challenge.

Maat osallistuvat myös vuosittain Baltian maiden ja Pohjoismaiden yhteiseen SCANBAL-konferenssiin. Konferenssin tarkoituksena on keskustella kodinturvajoukkojen ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen järjestelyistä sekä suunnitella yhteistoimintaa osallistujamaiden kesken.

Arkisto

  • Inga kategorier