Siirry sisältöön

17.11.2020

Ensiapukouluttajat tutustuivat lääkintäsimulaattoriin

Kuopion koulutuspaikan ensiapukoulutus siirtyi uudelle tasolle, kun ensiapukouluttajamme pääsivät tutustumaan Kainuun prikaatin lääkintäsimulaattoriin Kajaanin terveysasemalla järjestetyllä EA-SIMU-kurssilla.Ensiapu Simulaattori hoitokuva

Aamupäivän aikana Sotilaslääketieteen keskuksen Kajaanin Terveysaseman kenttäsairaanhoitajat Maria Leiniö-Eeva ja Ari Kiviranta esittelivät lääkintäsimulaatiokoulutuksen periaatteet ja simulaation vaiheet. Iltapäivällä kurssilaiset jaettiin kahteen ryhmään. Kumpikin ryhmä pääsi suorittamaan koulutuksen toteutusvaiheen, johon kuului simulaattorinuken valmistelu, varsinaisen hoidon toteutus sekä palautekeskustelu.

Jos korona suo, niin ensi vuonna järjestetään kolme ensiapukurssia lääkintäsimulaattorin avulla. Ensimmäiseksi järjestetään kouluttajakoulutus, jonka jälkeen vapaaehtoiset kouluttajamme kouluttavat reserviläisiä kahdella erillisellä ensiapukurssilla.

Lääkintäsimulaattori pähkinänkuoressa

Kainuun prikaatissa on Gaumard-merkkinen simulaattori, joka sisältää kolme kameraa, kuusi langatonta mikrofonia, lääkintänuken tietokoneet, taisteluääniefektit, kauko-ohjatun savukoneen, ääniohjatut efektivalot, tallentimet sekä videotykit valkokankaineen harjoituksen purkua varten.

Simulaattoria ohjataan tablettitietokoneilla. Auttajien toimenpiteiden mukaan simulaattorinuken tilaa saadaan parannettua tai huononnettua. Näin ollen kurssilaiset saavat välittömän palautteen tekemistään toimenpiteistä.

Suurin etu liikuteltavasta lääkinnän simulaatioyksiköstä on, että se voidaan viedä maastoon mukaan ja kouluttaa kenttäoloissa vammapotilaan hoitoa ja simuloida esimerkiksi taistelutilannetta.

Interaktiivinen ja aito hoitotilanne

Simulaattoripotilaan kanssa voidaan keskustella, joten hengitysvaikeuden ja tarvittavan hoidon arviointi voidaan suorittaa aidon tuntuisissa olosuhteissa.

Simulaattoripotilas antaa auttajalleen samanlaista informaatiota kuin oikea ihminen. Potilas hengittää, puhuu, räpyttelee silmiä ja sen pupillit reagoivat valolle. Hengityksen ilmavirtaus tuntuu nenästä ja suusta, hengityksen tuntee ja kuulee. Pulssi pystytään tunnustelemaan kaulalta, ranteesta ja polvitaipeesta. Lisäksi simulaattori saadaan tärisemään ja sen huulet voidaan ohjelmoida sinertämään.

Olosuhteet osana simulaatiota

Simulaatiokoulutuksessa voidaan ottaa huomioon sotilaan ensihoidon erityisvaatimuksia ja taistelukentän olosuhteita: ympäröivän taistelun aiheuttamaa melua ja stressiä sekä kirkkaita valoja ja pimeyttä. Lääkintäsimulaattorilla voidaan hoitaa tyypillisimpiä sotavammoja ja jopa kemiallisten sekä biologisten aseiden aiheuttamia vammoja.

Kurssilaisten antaman palautteen mukaan simulaattorin käyttö koulutuksessa tuo autenttisuuden tuntua koulutukseen ja samalla motivoi kurssilaisia parempiin suorituksiin.

Valmiuspäällikkö Jukka Mutanen

Kuopion koulutuspaikka / Savo-Karjalan maanpuolustuspiiri

EA-Simulaattori ensiapuhoito

 

Arkisto

  • Inga kategorier