Siirry sisältöön
MPK:n hihamerkki

Kuva: Ossi Hietala

02.06.2021

Puolustusministeriö on tehnyt päätöksen jatkaa Maanpuolustuskoulutus MPK:n valtionavun maksatusta ja toteaa laillisuusvalvontatarkastuksen päättyneeksi. Päätös perustuu ministeriölle toimitettuihin selvityksiin ja lausuntoihin. MPK totesi selvityksessään, että toimintaa on aina toteutettu puolustusministeriön ohjauksen mukaisesti. MPK on helpottunut päätöksestä ja jatkaa toimintaansa normaalisti.

Oikeudentaju voitti

MPK:n näkökulmasta päätös on oikeudenmukainen eikä muuta olisi voinut odottaakaan, sillä historian varrella on aina toimittu puolustusministeriön ohjeiden ja määräysten mukaisesti. MPK:n vastineessa oli mukana MPK:n perustamisvaiheessa tehdyt ohjausasiakirjat sekä lausuntoja henkilöiltä, jotka ovat toimineet puolustushallinnossa MPK:n perustamisen ja eri tarkastelupisteiden aikana. Lausunnoista käy ilmi, että MPK on raportoinut valtionavun käytöstä viranomaisen ohjeiden mukaisesti, ja että raportit ovat täyttäneet toimintaa ohjanneen ja valvoneen viranomaisen tarpeet.

— Olennaiseksi ja periaatteelliseksi kysymykseksi tässä prosessissa nousi, voidaanko jälkikäteen todeta, että aikaisemmin määritelty raportointitapa ei ole riittävä, MPK:n hallituksen puheenjohtaja Mika Hannula analysoi asiaa.

Laillisuusvalvontaprosessin aikana vuosina 2020 ja 2021 raportointitapaa on muutettu viivyttelemättä sitä mukaa, kun puolustusministeriö on antanut uusia määräyksiä.

— Etenkin nyt laillisuusvalvontatarkastuksen loppuvaiheessa vuoropuhelu asian selvittämiseksi puolustusministeriön kanssa on ollut hedelmällistä. Näkemyksemme on, että MPK on toiminut kunkin aikakauden ohjeistuksen mukaisesti, Hannula selventää.

Puolustusministeriö maksaa takautuvasti myös maksamatta jääneen toukokuun valtionavun.

Hallinnollinen tarkastus jatkuu

Laillisuusvalvontatarkastuksen päätyttyä Puolustusministeriö jatkaa vuosien 2011-2019 hallinnollista tarkastamista asian loppuun käsittelemiseksi. Kuten aiemminkin, MPK toimittaa kaiken tarvittavan tiedon ja aineiston ministeriölle myös näiltä vuosilta ja tukee tarkastusta parhaansa mukaan.

— Tarkastusprosessi on ollut kuluttava MPK:n rajallisille resursseille. Teemme parhaamme, että voisimme mahdollisimman pian suunnata kaikki voimavarat päätehtäväämme eli koulutuksen kehittämiseen ja toteuttamiseen, toteaa Hannula.

— Kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta on tärkeää, että verovaroja käytetään oikein koko yhteiskuntaa hyödyttävään toimintaan. Vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen nykyinen toimintamalli on parlamentaarisen työn tulos, hän täydentää.

Loppu hyvin – kaikki hyvin?

Maanpuolustuskoulutusyhdistys on parlamentaarisessa valvonnassa toimiva koulutusorganisaatio, jonka toimintaan osallistuu vuosittain noin 50 000 suomalaista. Se on puolustusvoimien strateginen ja operatiivinen kumppani. Pahimmassa tapauksessa vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus olisi Suomessa loppunut ainakin toistaiseksi kertaheitolla. Tämä on koko maanpuolustusväen hyvä huomata.

— Jatkamme nyt täyspainoisesti yhteiskunnan ja sen kansalaisten turvallisuustaitojen kehittämistä, Hannula summaa tilanteen.

Lisätietoja:
Miia Iivari
Viestintäpäällikkö
p. 050 522 0024

Arkisto

  • Inga kategorier