Siirry sisältöön

02.10.2020

Kesäyön marssi on järjestetty vuosien mittaan lukuisia kertoja. Ja niinpä vuoden 2019 marssin jälkeen kokoontunut vastuuhenkilöjoukko oli kokenut. Järjestelyt lähtivät rutiinilla käyntiin, mutta kuten kaikki tiedämme maailma muuttui. MPK:n päättäessä koulutuksen keskeyttämisestä kysymys kuului: siirto vai peruutus? Alkuperäisen suunnitelman mukaan MPK:n jokaisessa piirissä piti järjestää Kesäyön Marssi- tapahtuma. Tietoa ei ollut ja kaikki oli reipasta arvailua, jos siirretään, niin kuinka pitkälle? Perutaanko? Marssin historian aikana sitä ei oltu koskaan peruutettu, päivämäärän olleessa koulujen päättymisen jälkeinen viikonloppu. Ainoa muutos on ollut lähtöajankohdan muutos 2 tuntia aikaisemmaksi. Lopulta päätös kypsyi siirtämiseksi ja päivämääräksi 05.09.2020, koska hihasta tehty arvioi oli että silloin olisi varmaa tietoa tilanteesta.

Tilanne kehittyi kesän aikana ja auki olleet kurssit eivät keränneet ilmoittautuneita. Saman aikaisesti kuitenkin kehiteltiin uusia matkoja. Ensimmäisenä lisättiin 25 km matka ohjelmaan, koska suosittu Brandenstein marssi keväältä oli peruttu. Seuraavaksi lisättiin Extreme- paketti, jossa osallistujat toteuttavat ohjelman perjantai illasta alkaen 20 km + 20 km + vapaavalintainen KYM matka. Pääosa osallistujista päätti suorittaa yhteensä 88 km marssisuorituksen 48 tunnin sisällä. Kirsikkana kakun päälle liitettiin mukaan 100 km polkupyörämarssi sotilasvarustuksessa. Kunkin matkan järjestelyissä jouduttiin tekemään pohdintaa, esimerkiksi polkupyörämarssille alkuperäisenä ajatuksena oli pyytää tukipyyntönä aidot sotilaspolkupyörät. Käytännön tilanne Kaartin jääkärirykmentissä muutti polkupyörät osallistujien omiksi. Kehittely ei jäänyt siihen, hävyttömästi kopioiden päätettiin jakaa osallistujille numerolaput.

Elokuun alkaessa maa alkoi varovaisesti lähtemään liikkeelle, ja ilmoittautumiset alkoivat. Tietoa marssista pyrittiin jakamaan jokaisessa mahdollisessa kanavassa, ja se alkoi tuottamaan tulosta. Ilmoittautumisia alkoi tulla 2-5 jokainen päivä kaikille matkoille, parhaimpana päivänä ilmoittautuneita oli 15! Tietoa tilanteesta jaettiin TEAMS sovelluksen kautta onnistuneesti. Viime metreillä tehtiin kaksi linjausta: jälki-ilmoittautuminen oli mahdollista paikan päällä ja vain marssineita laskutettaisiin. Näin toivottiin saatavan epäröijiä mukaan. Markkinointi teki töitä hartiavoimin niin, että Puolustusvoimien Palvelukeskuksen henkilökunta kommentoi: Kesäyön Marssi tulee ihan joka tuuttista!

Marssia edeltävä perjantai alkoi iltapäivällä Extreme-porukan vastaanotolla. Sää tiedotus kuitenkin näytti lohduttomalta, sadetta tulisi ihan varmasti ja paljon. Kuinka paljon porukkaa huono sää söisi? Polkupyörämarssijat lähtivät lauantai aamuna kohti Riihimäkeä. Aikaisemmasta vuodesta oli muutos, että marssikeskukseen ei vietäisi kuin ehdoton minimi tavaraa, huollon tukeutuessa Tuusulan koulutuspaikan tiloihin Taistelukoululla. Vuokratut isokokoiset pakettiautot osoittautuivat oivallisiksi tavarankuljettajiksi. Näin saatiin tavarat paikan päälle nopeasti. Koska jäähalli oli käytössä, niin kaikki toiminta jouduttaisiin tekemään teltoissa. Epäilykset osallistujista häipyivät siinä vaiheessa kun ensimmäiset marssijat saapuivat paikalle ennen ilmoittautumisteltan pystytystä. Marssikeskuksessa ilmoittautumisia vastaanottaneet keräsivät kehuja hyvän tuulisuudestaan. Jalkapalloturnaus päättyi viereisellä nurmella ja marssijat alkoivat täyttää aluetta. Sää pysyi tuulisena, mutta pilvipoutaisena.

Marssin ohjelma eteni kuin juna. Maanpuolustussoittokunta nosti tunnelmaa kentällä ennen alkujumppaa. Alkujumppa venyi muutaman minuutin, ja liikkeelle marssijat pääsivät noin 5 minuuttia aikataulusta jäljessä. Tässä vaiheessa polkupyörämarssi oli saapunut marssikeskukseen ja ruokailtuaan siirtyi saunomaan Tuusulajärven rantaan. Väistämättä kuitenkin sade alkoi kastellen kaikki marssijat läpimäriksi. Aika kului ja ilmoitukset huoltopisteiltä alkoivat saapua: ”Kärki ohittanut huoltopisteen 3”.

Huolto-organisaatio onnistui tehtävässään erinomaisesti. Aikaisemmasta oltiin opittu ja huoltopisteet oli varustettu led-lyhdyillä ja telttasängyillä. Pimeyden keskeltä saapui marssikeskukseen hämmästyttävän iloista ja hyväntuulista väkeä, vaikkakin likomärkinä. Lopulta kaikki olivat saapuneet marssilta ja aika purkaa marssikeskus.

Päätös pitää huoltokeskus Palvelukeskuksella maksoi nyt takaisin. Pääosa materiaalista oli jo kuivumassa, kun marssikeskuksen tavarat saatiin takaisin. Lyhyen levon ja maittavan brunssin jälkeen kaluston huoltoa jatkettiin, kunnes kaikki oli saatu varastoon. Oli aika lähteä kotiin.

Kirjoittaja haluaa kiittää ihan kaikkia Marssin järjestelyyn osallistuneita ja marssijoita, olette te kovia!

 

 

 

 

Teksti: Aki Mäkirinta

Kuvat: Tommy Koponen

Arkisto

  • Inga kategorier