Armeijassa ei jätetä ketään yksin

29.04.2022

Kiipulan ammattiopiston opiskelijat eivät päästäneet MPK Hattulan koulutuspaikan kouluttajia helpolla.

Armeijassa ei jätetä ketään yksin

Intti tutuksi erityisryhmille -kurssilaiset latasivat patteriston kysymyksiä kuten: “Pitäisikö Suomen liittyä Natoon”, “Onko armeija niin rankkaa kuin sanotaan?”  ja “Paljonko pitää harjoitella panssarijääkäriksi?” Mutta myös: “Minkä ikäinen olet?”

Puolustusvoimien Hätilän harjoitusalueella Hämeenlinnassa pamahtelee. Sotilaat ampuvat viereisellä radalla ampumakoettaan ja juoksevat täysvarustuksessa aseet tanassa metsän pimentoon. Kiipulan kurssilaiset tarkkailevat menoa turvallisen kaukaa.

Ollaan keskellä metsää Hämeenlinnan liepeillä. Kolmenkymmenen Kiipulan ammattiopistolaisen silmät loistavat, kun he miettivät: “Mitä me saadaan tästä palkinnoksi?” Ensimmäinen palkinto löytyykin jo päästä: Maanpuolustuskoulutuksen harmaan tyylikäs pipo. Sillä on käyttöä, kun kurssilaiset yöpyvät pystyttämässään teltassa. Huhtikuun lopulla mittari painuu öisin vielä miinusasteille. Tarkasti jaetaan vuoroja, kuka heittää yöllä kamiinaan lisää puita.

Metsän keskellä on vielä luntakin telttojen edessä. Monet kurssilaiset odottivat nimenomaan ulkona luonnon helmassa liikkumista eniten kurssista. Siellä sitten kerättiin roskia ja opittiin, miksi hylsyihin ei saa koskea.

Kiipulan puolelta kouluttaja Sirkku Aho pitää joukkoa kasassa, kun järjestäydytään riveihin.

“Tällaisista kursseista on monenlaista hyötyä: täällä vahvistuu itsetunto, kun uuteen paikkaan tullaan ehkä pelokkainakin. Täältä lähdetään kuitenkin voimaantuneina. On opittu ottamaan käskyjä vierailta, selvitty ryhmässä ja ylitetty ne omat pelot. Armeijavaatteiden pukeminen sen jo näyttää: Nyt ollaan yhtä, kun kaikilla on samanlaiset maastokuvioiset vaatteet.”

Äkkiä opitaan, miten voi testata, onko housuja kiristetty tarpeeksi: hypätään ilmaan ja katsotaan, putoavatko housut.

Kurssilaisille tulevat kertomaan sotilaan elämästä armeijassa Panssariprikaatin varusmiestoimikunnan puheenjohtaja, alikersantti Josefina Tuomala ja Jere Louhelainen.

“Jos et halua ampua, aseettakin voi palvelun suorittaa. Voi auttaa keittiössä tai tehdä sihteerin töitä toimistossa. Kaikille löytyy oma tehtävä. Armeijassa on aina kiire odottamaan”, Tuomala kertoo aamuisista puoli kuuden heräämisistä.

Myös siviilipalvelu kiinnostaa kiipulalaisia. “Sen voi suorittaa vaikka kirjastossa.”

Käsiä nousee pystyyn innokkaasti. Halutaan tietää siitä Natoon liittymisestä. “Olen miettinyt tätä paljon. En tiedä.” Vaikeaan kysymykseen tulee avuksi Louhelainen, joka jatkaa, että Suomella on vahvempi puolustuskyky kuin uskotaan. “Siksi Suomeen ei kannata hyökätä”, 19-vuotiaat sanovat jämäkällä äänellä. Hyvältä tuntuu kuulla, että armeijassa ryhmähenki puskee kaikkia eteenpäin.

“Jos ei jaksa yksin kantaa reppua, toiset auttavat. Ketään ei jätetä yksin. Armeijassa tehdään kaikki yhdessä. Ryhmästä ei erottauduta, siksi meillä on nämä samanlaiset vaatteet. Säännöt kertovat, miltä tiiliskiveltä pedatun punkan pitää näyttää. Kaiken on oltava samalla lailla, sotilaan käsikirjakin on löydyttävä kaikilta samasta paikasta.” Tuomala kertoo, mikä lopputulos on, kun armeijassa ei ole pölynimuria ja sisällä kuljetaan maastokengät jalassa koko päivä.“Siivoamme joka päivä tunnin verran.” Ruokailu on tärkeä osa varusmiesten päiväohjelmaa. Niin kuultiin joka torstaisesta hernerokasta, joka menee osalle alas vain jälkiruuaksi tarjottavien pannukakkujen voimalla.

 

 

 

 

 

 

 

Kiipulalaiset näyttivät myös, miten perinteet uudistuvat. Paikalle kun kaartoi sotilaskotiauto ne tavallisesti niin himoitut munkit kyydissään, kurssilaiset kävivätkin hanakammin perunalastujen ja karkkipussien kimppuun.

Mikko Pikivirta on kokenut maanpuolustuskouluttaja. “Kivahan tänne on aina tulla iloisia koulutettavia ohjaamaan. Tästä jää hyvä mieli, kun ohjattavat ovat näin innostuneita. Panssariprikaatin kanssa meillä on hyvä yhteistyö, kuten myös Kiipula-opiston. Tämä on tärkeää, kun kursseillemme on nyt suuri suosio ja teemme tätä kaikki vapaaehtoisina. Uusia nuoria tarvitsisimme nyt nopeasti mukaan kouluttamaan.” Tätä uusien kouluttajien tarvetta painottaa myös Sirkku Aho Kiipula-opistosta.

“Tällainen ulkona yöpymisen kurssi ruokailujen järjestämisineen on sen verran vaativa niin kurssilaisille kuin avustajille ja Kiipulan omille kouluttajille, että jatkossa on mietittävä, järjestämmekö vain päiväkursseja.  Parin päivän kurssi vaatii parin viikon valmistelut.”

Sitten Pikivirta joutuu kertomaan, miksi käskee kurssilaisia hakemaan kuusenhavuja telttanaruihin. “Armeijassa tehdään asioita aina kaiken varalta.” Kurssilaiset pohtivat ja keksivät lopulta: Havujen ansiosta teltannarut näkyvät paremmin, eikä niihin kompastu yöllä, jos joutuu lähtemään teltasta.

 

Teksti ja kuvat: Kirsi Hyytiäinen

• Jaa
• Tweet