Siirry sisältöön
Kuva Tikkakosken koulutuspaikan valmiuspäälliköstä Aarne Markosta

15.01.2020

Yliluutnantti evp Aarne Markko aloitti valmiuspäällikkönä Hämeen maanpuolustuspiirissä Tikkakosken koulutuspaikassa 1.1.2020.

Aarne Markko on palvellut yli 30 vuotta puolustusvoimissa monialaisissa tehtävissä. Viimeisimpänä hän toimi Ilmavoimien Materiaalilaitoksen koulutuspäällikön tehtävässä. Sitä ennen Markko toimi 1981 – 1992 Keuruulla Keski-Suomen Pioneeripataljoonassa sekä Keuruun Pioneerivarikon tehtävissä. Ilmavoimien palvelukseen 1992 siirryttyään hän toimi Ilmavoimien Esikunnan, Ilmavoimien Viestikoulun, Ilmasotakoulun ja Ilmavoimien Viestitekniikkalaitoksen henkilöstö-, koulutus- ja turvallisuusalan tehtävissä.
Markko on perehtynyt vapaaehtoiseen maanpuolustukseen toimiessaan MPK Hämeen maanpuolustuspiirin koulutuspäällikkönä 2018 – 2019. Hän on toiminut samalla sekä Hämeen maanpuolustuspiirin että Ilmapuolustuspiirin ase- ja ampumakoulutusvastaavana. Markolla on usean vuosikymmenen ajalta myös henkilökohtaista kokemusta urheiluammunnasta, ja hän kilpailee edelleen aktiivisesti myös kansainvälisellä tasolla. Kansainvälisessä ampumaurheilutoiminnassa hän on Suomen Veteraaniampujien Viron ja Pohjoismaiden yhteyshenkilö. Reserviläisten koulutuksen edistämisessä hän toimii Keski-Suomen Reserviläispiirin ja Kaitseliitin Sakala Malevan yhteyshenkilönä.

Aarne Markon toimipiste sijaitsee Jyväskylässä.

Arkisto

  • Inga kategorier