Siirry sisältöön

26.06.2019

MPK osallistui ensimmäistä kertaa virallisena yhteistyöosapuolena Jukolan Viestin järjestelyihin. Syksyllä 2018 allekirjoitettiin MPK:n ja Kaukametsälaisten välinen viisivuotinen yhteistyösopimus, joka loi puitteet yhteistyölle. Tänä vuonna käytännön järjestelyistä vastasi Hämeen piiri viestin järjestävän seuran Kangasalan SK:n johtamana.

Osallistuimme tapahtumaan noin 70 hengen voimin. Talouskurssi vastasi 2000 vahvuisen talkooväen muonituksesta. Viestikurssi perusti tilannekeskuksen, josta johdettiin tapahtuman turvallisuusjärjestelyitä. Lääkintäkurssi toimi omissa tehtävissään maastoensiapurasteilla yhteistyössä SPR:n vapaaehtoisten kanssa. Lisäksi sitoutuneita kouluttajiamme oli puolustusvoimien osastolla esittelemässä miinakonttia.

MPK:lla oli oma esittelypiste kauppakujalla. Mainostimme muun muassa tulevia Kesäyön marsseja ja Lisää liikettä -projektiamme. Onnenpyörä keräsi runsaasti kiinnostuneita testaamaan MPK tietämystään. Liikuntapäälliköiden johdolla halukkaat saivat mahdollisuuden kehonkoostumusmittauksiin ja ko tulosten analysointiin.

MPK Häme asetti oman viestijoukkueen Jukolan yöhön. Kaikki viestinviejät onnistuivat hyvin omilla osuuksillaan ja joukkueemme lopullinnen sijoitus oli 1145 lähes kahdentuhannen joukkueen joukossa.

Ensi vuoden viesti järjestetään Rovaniemellä, toivomme tsemppiä Jukolan järjestäjille Napapiirille !

Teksti: Piiripäällikkö Matti Eskola                                                                                                                                                  Kuvat: Juha Happonen

Arkisto

  • Inga kategorier