Miten maanpuolustus hyötyy luokanopettajan tai insinöörin työstä?

13.10.2024

Ensikertalaiset harjoittelivat joukkojen varustamista.

MPK järjesti Hämeen Ilveksessä perustamiskeskus- eli PERK-kursseja, joihin Pirkanmaan aluetoimisto kutsui reserviläisiä harjoittelemaan joukkojen perustamista. 

Kaikille osallistujille ei ehkä ollut selvää, mitä kursseilla tapahtuu. Kursseista oli etukäteen saatavilla vain niukasti tietoa ennen Parolannummelle saapumista. 

Millaisia ihmisiä hieman salamyhkäiseltä vaikuttavan perustamiskeskuksen eri kursseilta löytyy? 

Oriveteläinen Helena Melkas, 38 osallistui ensimmäistä kertaa PERK:n henkilöstöelin-kurssille. Kurssilla harjoiteltiin reserviläisten varustamista ja muita siihen liittyviä toimintoja.

Siviilissä 6. luokan luokanopettajana työskentelevä Melkas löysi kurssin sisällöistä yllättäviä samankaltaisuuksia siviiliammattinsa kanssa. Näihin lukeutui ihmisten opastaminen ja ohjaaminen pisteeltä seuraavalle.

 – Siviilielämässä olen tekemisissä lasten kanssa ja täällä aikuisten kanssa. Ehkä se on riittävää vaihtelua, Melkas kuvailee kurssin ja siviilielämän eroa.

Melkas heittäytyi esittelemään perustamiskeskukseen saapuvien joukkojen vastaanottamista kuvitteellisesti.

Siviiliosaaminen vaikuttaa myös sodanajan sijoitukseen 

Valkeakoskelta Hämeen Ilvekseen saapunut Jukka-Pekka Siltanen, 41 oli harjoituksessa uuden äärellä. 

Siltaselle on käynyt samoin kuin monelle muulle reserviläiselle. Hänen sodanajan sijoituksensa on muuttunut.

Kuvassa näkyy Puolustuvoimien punainen sammutusajoneuvo.

Jukka-Pekka Siltanen osallistui ensimmäistä kertaa MPK:n harjoitukseen Parolannummella.

Laskuvarjojääkärin koulutuksen saanut Siltanen pääsi LKP- eli liikekannallepanoupseeri-kurssilla tutustumaan ensimmäistä kertaa PERK:n toimintaan.

Toiminta sisälsi organisointia ja vaihtuvia tilanteita, joihin piti reagoida tarpeen vaatiessa nopeasti. Kattavan organisointikyvyn omaaminen ei ollut uutta aaltopahvitehtaan työnjohtajana työskentelevälle Siltaselle.

– Yleensä esimerkiksi, kun jokin kone menee epäkuntoon, niin tilanne tulee yllättäen ja siihen pitää reagoida nopeasti, että saadaan tieto eteenpäin ja ihmiset oikeisiin kohteisiin. Kaikki tapahtuu eri osastojen välisellä yhteistyöllä.

Muihin kurssilaisiin verrattuna hieman nuorempi tamperelainen Jussi Heikkinen, 27, pääsi toimimaan osaston vanhimpana. Kurssi oli neljäs kerta, kun Heikkinen pääsi harjoittelemaan LKP-upseerin roolissa toimimista.

Heikkisen insinöörin työssä tarvittava järjestelmällisyys ja suunnitelmallisuus ovat olleet eduksi myös PERK:n kaltaisessa ympäristössä. Tiettyjä eroja siviilimaailman ja harjoituksen välillä löytyy.

Reserviläinen seisoo maastokuvioidun sammutusajoneuvon edessä.

Jussi Heikkinen harjoitteli LKP-upseerina toimimista.

– Kun olen töissä, niin siellä ei  hirveästi tehdä enää paperille juttuja. Mutta tässä ympäristössä on varmuuden vuoksi hyvä täyttää niitä lappuja, Heikkinen kertoo.

Myös jo MPK-konkariksi osoittautuva tamperelainen Eero Heikkilä, 29, löysi PERK:n tilannekeskus-kurssilta yhteneväisiä piirteitä siviilielämän ja maanpuolustuksen välillä.

Heikkilä kotiutui reserviin reilu kymmenen vuotta sitten tulenjohdon aliupseerina Porin prikaatista. TIKE-kurssi on Heikkilän kolmas MPK-harjoitus.

Mies seisoo taistelupanssarivaunun edessä.

Eero Heikkilä pääsi kokemaan tilannekeskuksen hektistä tunnelmaa.

Heikkilä kertoo päässeensä tuomaan kurssille aikaisempaa enemmän omia vahvuuksiaan siviilielämästä, jossa hän toimii järjestöpäällikkönä.

Tärkeintä TIKE:n kaltaisessa vaativassa tehtävässä on Heikkilän mukaan se, että pystyy hallitsemaan laajoja kokonaisuuksia ja pitämään monta lankaa käsissään. Kaikilla kurssilaisilla on selkeä tehtävä ja jokainen pystyy kantamaan haastavan roolin tuoman vastuun. 

 – Tämä ei ole mikään lepoloma, vaan täällä ollaan itseä kehittämässä, Heikkilä lisää.

Omia tietoja kannattaa käydä päivittämässä OmaInttisovelluksessa. Näin puolustusvoimat saa tiedon nykyisestä siviiliosaamisestasi.

Teksti: Satu Rajala, Kristian Saine
Kuvat: Satu Rajala, Kristian Saine