Harjoituksen johtaja Jyrki Rohamo on tyytyväinen

13.10.2024

Hämeen Ilves 2024 -harjoitus vietiin läpi poikkeuksellisen lämpöisessä säässä, mittarin näyttäessä + 20 lämpöastetta.

Harjoitus oli viime vuoden tapaan laaja harjoituskokonaisuus, joka koostui 21 erityyppisestä kurssista. Yhteensä kursseille osallistui hieman alle 500 henkilöä. Harjoituksen johtovastuusta ja järjestämisestä vastasivat Hämeen piirin Tampereen ja Hattulan koulutuspaikat. Tampereen kurssit vastasivat harjoituksen perustamisesta ja purkamisesta. Hattula puolestaan vastasi kurssitarjonnan mukaisten kurssien koulutuksesta.

– Harjoituksen perustamiseen uuden elementin ja haasteen antoi ennen harjoitusta prikaatin toimenpitein tehty materiaalin hajauttaminen varastoista perustamispaikoille. Yhteistyö ja suunnitelmallisuus prikaatin henkilöstön ja MPK kurssien toimijoiden kanssa loi pohjan perustamisen onnistumiselle tiukassa aikaikkunassa. Hyvästä suunnittelusta ja valmisteluista huolimatta haasteitakin kohdattiin, mutta yhteistyön ja perustajien ammattitaidon avulla niistäkin selvittiin, kertoo harjoituksen johtaja Jyrki Rohamo.

– Kurssit saatiin perustettua suunnitellussa aikataulussa ja joukot pääsivät suorittamaan oman ohjelmansa mukaisia koulutustehtäviä. Hattulan koulutuspaikan eri kurssien omat tavoitteet täyttyivät nousujohteisen koulutuksen pääosin erinomaisesti koulutuksen laadun ja määrän suhteen. Hattulan kurssien koulutuksen ollessa käynnissä koko lauantain täydellä volyymillaan, suunnittelivat Tampereen kurssit samaan aikaan harjoituksen purkamisen aikatauluineen ja käytännön järjestelyineen, Rohamo jatkaa.

Kurssien koulutusjakson päättyessä sunnuntaiaamupäivään, alkoi kaluston huolto ja luovutukset Panssariprikaatin materiaalivarastoille. Harjoitus päättyi porrastetusti yhteiseen maastolounaaseen ja sotkuauton tarjoiluihin sunnuntai-iltapäivän aikana.

Harjoituksen johtajana haluan kiittää kaikkia eri kursseille osallistuneita, kurssin johtotehtävissä olleita sekä harjoituksen johtoon sijoitettuja henkilöitä. Teitte yhdessä ja hyvässä hengessä mahtavan harjoituksen. Samassa yhteydessä pitää muistaa, että ilman Panssariprikaatin ja Leijona Cateringin mahtavaa tukea emme pystyisi tällaista harjoitusta järjestämään.
Tästä on hyvä jatkaa ja kääntää katseet vuoden 2025 harjoitukseen. Ottaa oppia tämän vuoden kokemuksista ja siirtää viestikapula Hämeen piirissä perustamisen osalta Lahden koulutuspaikalle. Omalta osaltani totean, että olin nyt toisen kerran harjoituksen johtajana eli suunnittelijana ja pääkoordinoijana. Tämänkin osalta on aika siirtää vastuu seuraavalla tekijälle kertoo Rohamo.

 

Teksti: Anne Seulanto
Kuva: Erika Lehtonen