Siirry sisältöön

14.12.2018

Vuoden viestijä 2018 Olli Alho

Olli Alho on jo useita vuosia johtanut Lounais-Suomen maanpuolustuspiirin viestintäryhmää vapaaehtoisena tiedottajana. Hän on käyttänyt suuren osan vapaa-ajastaan viestintätyön eteen ja saanut yhdessä viestintätiimin kanssa aikaiseksi erinomaista tulosta. Somekanavista on rakennettu vahva valtakunnallisia kohdeyleisöjä puhutteleva kokonaisuus, joka ilmentää vahvaa maanpuolustustahtoa, reservin suori-
tuskykyä sekä turvallisuusosaamista. Lisäksi hän on ollut aktiivisesti mukana kehittämässä koko MPK:n viestintää kouluttamalla ja jakamalla parhaita käytänteitä muille MPK:n vapaaehtoisille tiedottajille.

Näillä sanoilla Ollia kuvailtiin muun muassa eräinä palkitsemisen perusteina olevina kriteereinä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen julkaisussa 13.12.2018 kotisivuillaan. Palkitsemistilaisuus oli MPK:n 25-vuotisjuhlan yhteydessä Helsingissä. Me voimme varmasti kaikki yhtyä täällä Lounais-Suomessa edellä mainittuihin sanoihin ja onnittelemme Ollia lämpimästi vuosien ajan tehdystä erinomaisesta työstä viestinnän eteen!

PALJON ONNEA OLLI JA MENESTYSTÄ TEHTÄVIIN MYÖS TULEVAISUUDESSAKIN!

Samassa tilaisuudessa palkittiin myös vuoden kouluttaja 2018 Ylivääpeli res. Hanna Kela MPK:n Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiristä ja vuoden toimihenkilöksi 2018  Koulutuspäällikkö Jani Pikkarainen Pohjanmaan maanpuolustuspiiristä. Voit lukea palkitsemisista ja MPK:n 25-vuotisjuhlasta lisää www.mpk.fi.

 

Arkisto

  • No categories