Siirry sisältöön

01.03.2022

Sekä Joensuun että Kuopion koulutuspaikat saavat uudet koulutuspäälliköt.

Jannen ja Matin tehtävät tulevat sisältämään kurssien ja koulutusten valvomista, hallinnointia sekä toteutusta.

Savo-Karjalan maanpuolustuspiiri saa vahvennusta suorituskykyynsä uusien koulutuspäälliköiden myötä. Janne Paajanen ja Matti Petro on valittu tehtävään helmikuusta 2022 alkaen. Janne toimii pääsääntöisesti Joensuun koulutuspaikalla ja Matti Kuopiossa.

Janne Paajanen on toiminut aktiivina vapaaehtoisen maanpuolustuksen parissa jo lähes kymmenen vuoden ajan. Aluksi hän toimi maakuntajoukoissa, mutta pian rinnalle nousivat MPK:n kurssit sekä myöhemmin myös niiden johtaminen. Vapaa-ajallaan Janne harrastaa monenlaista liikuntaa ja eräilyä. Myös laitesukellus on yksi hänen tärkeimmistä harrastuksistaan. Koulutuspäällikön työnkuvan lisäksi Janne kantaa vastuuta myös varasto- ja liikuntapäällikön tehtävistä.

– Odotan tulevia työtehtäviä mielenkiinnolla ja innolla. Liikuntapäällikkönä tavoitteeni on kehittää piirin toimintakykykoulutusta mm. liikuntakoulutuksen avulla, Janne kertoo.

Matti Petro päätyi MPK:n toimintaan Kuopion valmiuspäällikön innostamana. Aiemmin hän toimi pioneeri- ja suojelupuolen varastonhoitajana Karjalan Lennostossa, joten Pohjois-Savon alue on hänelle ennestään tuttu. Matti jakaa koulutuspäällikkövastuita yhdessä toisen koulutuspäällikön kanssa.

Toivotamme koko piirin puolesta paljon onnea uusille koulutuspäälliköille nimityksen johdosta sekä menestystä uusiin työtehtäviin!

Arkisto

  • No categories