Siirry sisältöön

31.01.2024

Pohjois-Suomi sai riveihinsä vahvistuksia viime vuonna ja tämän vuoden alussa. Kesäkuussa 2023 Kajaanin koulutuspaikalla aloitti koulutuspäällikkönä Salla Rissanen ja loppuvuodesta Rovaniemen koulutuspaikalla vastaavassa tehtävässä Hanna Patronen. Oulussa Kari Halonen toimi määräaikaisessa koulutussihteerin tehtävässä vuoden 2023 loppuun ja jatkaa nyt vuoden 2024 alussa Oulun koulutuspaikan koulutuspäällikkönä.

Salla Rissanen

Ltn (res) Salla Rissanen Oulusta on opiskelija Oulun yliopistossa, mutta sitä ennen hän toimi Kainuun Prikaatissa opetusaliupseerina eri tehtävissä 5 vuoden ajan Kainuun Tykistörykmentissä 31.12.2022 asti.

MPK:n toimintaan tutustuminen alkoi elokuussa 2022 hänen osallistuessaan MPK:n HAVU22-harjoitukseen PV:n valvojan roolissa. Koulutuspäällikön tehtävien ohessa hän on päässyt tutustumaan tarkemmin MPK:n kurssitarjontaan sekä vapaaehtoisiin reserviläisiin. Tähän mennessä tehtävät ovat vaikuttaneet mielenkiintoisilta ja monimuotoisilta sekä ne ovat tuoneet mukavaa vaihtelua opiskelijaelämään.

Hanna Patronen

Lukion jälkeen hän meni 1/19 erässä varusmiespalvelukseen Rovaniemen Ilmatorjuntapatteristoon ja pääsi ilmatorjunnan johtamisjärjestelmälinjalle aliupseerikouluun ja sieltä reserviupseerikouluun. Palveluksen jälkeen hän oli vuoden sopimussotilaana Rovaniemellä samassa yksikössä missä oli varusmiespalveluksenkin päättänyt.

MPK:n toiminta alkoi kiinnostaa vuonna 2022 kertausharjoituksen jälkeen. Päästessään taas maanpuolustushommiin, hän muisti, miten paljon siitä pitää. Jonkin aikaa sen jälkeen, kun sopimussotilaan työsopimus loppui, hän ymmärsi, ettei halua tehdä työuraa sotilasvirassa puolustusvoimilla ja niin MPK:n toiminta tuntui kiinnostavalta. Patronen kokee myös erittäin tärkeäksi vahvan reservin ja kaikkien vapaaehtoisten panoksen kriisitilanteissa, ja haluaa olla heidän tukemisessa ja kouluttamisessa mukana. MPK myös ajaa niitä arvoja, mitä hän kannattaa ja kokee, että koulutettavat ovat motivoituneempia ja halukkaampia oppimaan. Siitä lähti innostus sitoutumisesta MPK:n toimintaan ja sitoutumisesta noin puoli vuotta myöhemmin hän toimii Rovaniemen koulutuspaikalla koulutuspäällikkönä.

Kari Halonen

Kari Halonen on aiemmin toiminut turvallisuus- ja vakuutusalalla sekä yrittäjänä. Halonen on toiminut aktiivisesti vuodesta 2014 lähtien MPK:n kouluttajana sekä kurssinjohtajana Oulun, Kajaanin ja Hattulan koulutuspaikoilla. Halonen on aktiivisesti mukana myös Kanta-Hämeen maakuntakomppaniassa. Vuonna 2017 hänet valittiin Hämeen maanpuolustuspiirin vuoden kouluttajaksi.

Arkisto

  • No categories