Siirry sisältöön
Nainen keltaisessa hupparissa sammuttaa tulta käsisammuttimella. Taustalla pelastuslaitoksen asussa oleva mies.

Hanna-Sofia Mattila ja muut Arjen turvallisuuskurssilaiset harjoittelivat muun muassa alkusammutusta. Pelastuslaitoksen osaavaa henkilöstöä toimi kouluttajina. Kuva: MPK

13.09.2024

Arjen häiriötilanteista selviytyminen edellyttää tietoja ja taitoja. Nelisenkymmentä naista kartutti turvallisuustaitojaan samanaikaisesti Lohjalla ja Järvenpäässä pidetyillä Arjen turvallisuuskursseilla syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Arjen turvallisuuskurssi sopii kaikille omien varautumis- ja turvallisuustaitojensa kehittämisestä kiinnostuneille naisille. Kurssilla opitaan turvallisuuteen liittyviä perustietoja ja käytännön taitoja.

Lohjalla 7.-8. syyskuuta järjestetyn kurssin keskeisenä teemana olivat kodin arkeen liittyvät häiriötilanteet ja niistä selviäminen. Kurssilaisille tulivat tutuiksi niin kotivara kuin alkusammutus- ja hätäensiaputaidotkin. Lisäksi kerrattiin erilaiset hätänumerot ja paneuduttiin muun muassa liikenneturvallisuuteen. Kurssi järjestettiin yhteistyössä Maanpuolustusnaisten liitto ry:n (MNL) kanssa.

Tekemällä oppii

Kirkkonummelta kurssille saapunut Hanna-Sofia Mattila on kiinnostunut kehittämään turvallisuustaitojaan monipuolisesti ja tuttu kasvo monilta MPK:n kursseilta. Tänä vuonna hän on ehtinyt käydä jo moottorikelkkakurssilla ja pitänyt yllä kuntoaan lumikenkäkurssilla.  Arjen turvallisuuskurssille häntä houkutti eritysesti ensiapukoulutus.

— Vaikka työskentelen terveydenhoitoalalla, olen monesti kaivannut hätäensiaputaitojen päivittämistä. Tällä kurssilla se hoituu ja samalla opin monesta muustakin kiinnostavasta aiheesta. Olemme saaneet tuhdin teoriapaketin ja tänään on päästy kokeilemaan, tekemään ja oppimaan asioita käytännössä, iloitsee Mattila.

Kurssin monipuolisen ohjelman lisäksi Mattila on tyytyväinen mukavaan tunnelmaan ja osaaviin kouluttajiin.

— Kouluttajat ovat todella ammattitaitoisia ja innostavia. Se innostaa myös jatkamaan tämän harrastuksen parissa. Olen ajatellut, että seuraava kurssi, jonne haluaisin lähteä voisi olla etsintää tai selviytymistaitoihin liittyvää. Niissä olisi pientä seikkailullisuutta turvallisuustaitojen oppimisen ohessa. Mutta miksipä ei, voisihan seuraava kurssi olla kouluttajakoulutustakin. Vapaaehtoisen kouluttajan tehtävät voisivat tuoda harrastukseeni taas ihan uutta näkökulmaa.

Ryhtyisitkö Arjen turvallisuuskouluttajaksi?

MPK:n kurssien kuten Arjen turvallisuuskurssien toteutuksista vastaavat vapaaehtoiset kouluttajat ja toimijat. Ilman vapaaehtoisten panosta MPK:n laaja koulutustoiminta ei olisi mahdollista.

Jos kouluttajatehtävät kiinnostavat, kannattaa hakeutua MPK:n kouluttajakurssille, joita järjestetään ympäri maata. Kurssilta saa hyvät perusteet siihen, miten koulutustilanteet suunnitellaan ja toteutetaan niin, että oppimistavoitteet saavutetaan. Lisäksi kouluttajakoulutuksessa perehdytään käytännön toimintamalleihin. Kouluttajakoulutuksen jälkeen on mahdollista edetä ja kouluttautua vaativampiin kurssinjohtajan ja edelleen harjoituksen johtajan tehtäviin.

Yleisen kouluttajakoulutuksen lisäksi MPK tarjoaa syventävää, koulutusaihekohtaista kouluttajakoulutusta. Esimerkiksi Arjen turvallisuuskouluttajakoulutusta järjestetään vuosittain. Koulutukset kokoavat kouluttajat eri puolilta maata syventämään osaamistaan tärkeistä varautumisen ja turvallisuuden koulutusaiheista.

Arjen turvallisuuskouluttajat muodostavat oman kouluttajapoolin, joka pitää yhteyttä etätapaamisissa vuoden mittaan. Näillä kouluttajatreffeillä on mahdollista jakaa hyviä käytänteitä, vaihtaa kuulumisia ja saada tietoa mm. uusista koulutusmenetelmistä ja -materiaaleista.  Koulutustapahtumasta ei myöskään tarvitse vastata yksin, tukea saa aina MPK:n koulutuspaikan henkilökunnalta ja muilta vapaaehtoisilta.

Myös kurssien ja harjoitusten tukitehtäviin tarvitaan vapaaehtoisia, jotka mahdollistavat sujuvan oppimistapahtuman. Myös vapaaehtoisille toimijoille on tarjolla koulutusta. Osaamista voi hankkia muun muassa kuljetus-, kenttämuonitus-, viestintä- ja kurssivääpelitehtäviä silmällä pitäen.

— Oletpa kiinnostunut omien turvallisuustaitojesi ylläpitämisestä tai osaamisesi jakamisesta muille, tervetuloa mukaan MPK:n koulutuksiin. Jokaista tarvitaan! Turvallisuustaitoja hallitseva pystyy auttamaan myös lähipiiriään ja edistää näin koko yhteiskunnan resilienssiä, kannustaa MPK:n naisille ja nuorille suunnatuista koulutuksista vastaava koulutuspäällikkö Satu Virtanen.

Lue lisää

Tule mukaan kouluttaja- ja tukitehtäviin! MPK:n Kouluttaja- ja toimijakoulutus on nousujohteinen kokonaisuus, joka tukee myös Arjen turvallisuuskouluttajan ja -toimijan monipuolisissa tehtävissä menestymistä.

Arkisto

  • No categories