Siirry sisältöön
Miehet metsässä maastopuvuissa harjoittelevat kylki- ja viuhkapanosten laittoa

02.05.2022

Sissisota on tiivistetysti ilmaistuna sodankäyntiä voimakkaampaa vihollista vastaan. Sen taktiikkoihin luotetaan silloin, kun vastustajan asevoimat ovat lukumäärällisesti suuremmat tai vihollinen onnistuu valtaamaan jonkin alueen, jolle jää puolustajan toimintakykyisiä joukkoja. On siis helppo hahmottaa, miksi sissisodankäynti on olennainen osa Suomen puolustusstrategiaa.

Sissit kulkevat omia polkujaan

Parolannummella järjestettiin 22.–24. huhtikuuta tiedustelu- ja sissitoiminnan peruskurssi, jossa parikymmentä kiinnostunutta pääsi perehtymään sissisodan perusperiaatteisiin. Tällaisia ovat hajautettu toiminta, maastossa selviytyminen sekä piilosta käsin viholliskohteeseen iskeminen.

Hollywood on pitänyt huolen siitä, että monilla on sisseistä virheellinen käsitys. Kurssin kouluttaja Jarno Metso painottaa, että todellisuus on kaukana toimintaelokuvien ramboilusta. Pikemminkin pienten sissiosastojen on vältettävä viimeiseen asti avointa taistelukontaktia vihollisen kanssa.

“Sissitoiminta ei kestä tappioita. Tässä toimintaympäristössä haavoittuneiden hoitaminen on vaikeaa, lääkintää ei välttämättä ole ja evakuointimatkat ovat pitkiä”, Metso sanoo.

“Siksi puhutaan sissiajattelutavasta, joka eroaa merkittävästi muista aselajeista. Panssareita vastaan taistelevalle sissille käy huonosti, jos hän paljastaa sijaintinsa. Sissi iskee nopeasti kohteeseensa ja katoaa ennen tulitaistelun syntymistä.”

Rennosti ottamisen taito

Sissikurssin esittelysivulla varoitetaan, että kurssi on fyysisesti raskas. Jarno Metso tähdentää, ettei tällä tarkoiteta niinkään uuvuttavia marsseja tai muunlaista rehkimistä, vaan raskaus tulee eri asioista.

Nykyihminen on tottunut työskentelemään ja asumaan kuivissa, lämpimissä sisätiloissa. Sissitoiminta kuitenkin tapahtuu lähtökohtaisesti maastossa, joten siinä ollaan karummassa ympäristössä ja säiden armoilla. Mikäli tällaiseen ei ole tottunut, ihminen käyttää väistämättä tavallista enemmän energiaa.

“Monesti kurssille saapuu osallistujia, jotka ovat fyysisesti minua paremmassa kunnossa. He kuitenkin väsyvät nopeammin, koska eivät ole tottuneet tällaiseen toimintaympäristöön”, Metso sanoo.

Sissikoulutuksessa painotetaankin itsensä huoltamisen tärkeyttä. Täytyy osata levätä riittävästi, ja erityisesti jaloista tulee pitää huolta. Myös hygieniasta huolehtiminen on tärkeää, eikä pelkästään viihtyvyyden takia.

“Silloin pysyy paremmin terveenä. Jos sissi saa vaikkapa vatsataudin, hän on saman tien pois pelistä. Sairauksilla on myös sellainen taipumus, että ne alkavat levitä”, Metso sanoo.

“Kaiken kaikkiaan sanoisin, että normaalikuntoinen kaveri pärjää sissikurssilla oikein hyvin, kunhan vain muistaa pitää huolta nestetasapainosta ja syödä riittävästi. Ajattelutapa on muutenkin sellainen, että täytyy osata ottaa riittävän rennosti.”

Kaikki reserviläiset tervetulleita

Parolannummella kurssi huipentui hyökkäysharjoitukseen, jossa tarkoituksena oli tuhota kuvitteellinen vihollisen huoltokolonna. Tämän vuoksi valmistautumisessa kiinnitettiin erityistä huomiota kylki- ja viuhkapanosten käyttöön: nämä kun eivät paljasta sissin sijaintia, toisin kuin esimerkiksi sinko.

Mies metsässä maastopuvussaUseat kurssilaiset mainitsivat ilmoittautuneensa mukaan osittain nykyisen maailmantilanteen vuoksi. Yksi heistä oli Juha-Pekka Ropo, joka oli pohtinut jo pitkään kurssille lähtemistä.

“Tähän asti ei vain ole ollut riittävää motivaatiota. Viimeaikaisten tapahtumien valossa olen kuitenkin alkanut miettiä, mitä kriisitilanteessa voisi joutua tekemään”, Ropo sanoo.

“Kurssilla on ollut ihan hauskaa. Täällä ei ole näkynyt sellaista armeijan jäykkyyttä. Työskentelen siviilissä liikejohdon konsulttina, eli teen tavallisesti aivan eri asioita, mutta hyvin tämä on sujunut.”

Jarno Metson mukaan kurssi sopiikin kaikenlaisille reserviläisille. Hajautetun toiminnan hahmottaminen antaa varmuutta mihin tahansa Puolustusvoimien tehtävään, ja jokaisen sotilaan olisi hyvä ymmärtää muiden aselajien toimintaa omansa lisäksi.

“Sillä tavalla osaamme luottaa paremmin kokonaisuuteen. Tänne voi siis tulla vaikka tutustumismielessä”, Metso sanoo.

“Suunnittelemme myös uusia jatkokursseja, joissa halukkaat voisivat syventää oppejaan. Mietimme paraikaa, millaisia viikonlopun mittaisia kokonaisuuksia keksisimme.”

Seuraava tiedustelu- ja sissitoiminnan peruskurssi järjestetään 23.–25. syyskuuta Hämeen Ilves -harjoituksen yhteydessä Parolannummella.

Kuvat ja teksti: Saku Schildt

Arkisto

  • No categories