Siirry sisältöön

MPK:n koulutus jatkuu normaalina 1.8.2020 alkaen. Koulutuksessa noudatetaan viranomaisten ja MPK:n ohjeistuksia ja suosituksia hygieniasta ja turvallisuudesta. Kuva: MPK/Tommy Koponen

29.06.2020

MPK:n koulutustoiminta palaa elokuun alusta alkaen normaaliksi. Valtioneuvosto on väljentänyt kesällä koronaviruspandemiasta johtuneita kokoontumisrajoituksia siten, että myös yli 500 henkilön kokoontumiset ovat mahdollisia. Uusi linjaus mahdollistaa myös MPK:n suurempien koulutustapahtumien järjestämisen.

Koulutustoiminnassa noudatetaan kuitenkin edelleen erityistä varovaisuutta. Kaikilla kursseilla seurataan tarkasti viranomaisten ja MPK:n ohjeita ja suosituksia sekä toimitaan niiden mukaisesti.

— Kaikissa harjoituksissa kurssit pyritään pitämään erillään toisistaan. Toiminta suunnitellaan ja toteutetaan siten, ettei tungosta tai isoja jonoja pääse syntymään. Kuten kesän aikana on tehty, koulutus pyritään järjestämään pääasiassa ulkotiloissa, kuten ampumaradoilla ja harjoitusalueilla tai erilaisina fyysisen toimintakyvyn koulutuksina, kertoo MPK:n toiminnanjohtaja Pertti Laatikainen.

Päivitetyt, ajantasaiset ohjeet MPK:n koulutukseen osallistujalle löydät MPK:n verkkosivuilta.

Turvallisuus ja hygienia keskeisiä

Paluussa normaaliin toimintaan otetaan huomioon tarkkaan mietityt turvallisuusseikat. Koulutuksissa noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suosituksia turvaväleistä ja hygieniasta. Koulutustilaisuudet järjestetään niin, että kurssilaiset eivät ole tekemisissä varusmiesten tai Puolustusvoimien henkilökunnan kanssa, eivätkä he käytä samoja sisätiloja. Myös muualla kuin Puolustusvoimien alueilla noudatetaan samoja periaatteita.

Toiminnan järjestämisessä ja mahdollisten sairastumisten suhteen noudatetaan THL:n ohjeita (THL.fi, aukeaa uuteen välilehteen).

— Jos kurssilaiset saavat oireita 14 vuorokauden aikana kurssin päättymisestä, olisi hyvä jos asiasta informoitaisiin myös kurssin järjestänyttä piiriä. Näin voimme osaltamme tehdä parhaamme viruksen leviämisen estämiseksi, kehottaa MPK:n valmius- ja turvallisuuspäällikkö Juho Raulo.

Piirikohtaisia eroja

Koulutuksen laajentamisessa normaaliksi tulee olemaan piirikohtaisia eroja sen mukaan, minkä varuskunnan toimintaan MPK:n piiri tukeutuu. Koulutuksessa otetaan huomioon paikalliset olosuhteet ja varuskuntien linjaukset koulutuksen käytännön toteuttamisesta. Puolustusvoimien tilojen ja alueiden käytöstä päättää viimekädessä kyseisen varuskunnan päällikkö.

Piirikohtaisista koulutuksista löytyy ensi viikolla lisätietoa piirien omilta kotisivuilta: www.mpk.fi/koulutuspaikat

Arkisto

  • No categories