Siirry sisältöön

Keskon lahjoittamia tietokoneita olivat vastaanottamassa MPK:n toiminnanjohtaja Pertti Laatikainen ja hallintopäällikkö Timo Mustaniemi. Kuvassa vasemmalla Keskon IT Business Partner Eero Kujala sekä riskienhallinnan, yritysturvallisuuden ja sisäisen tarkastuksen johtaja Pasi Mäkinen. Kuva: MPK/Ossi Hietala

27.06.2019

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK on vastaanottanut Kesko Oyj:ltä lahjoituksena erän kannettavia tietokoneita. Kesko tukee konelahjoituksella erityisesti MPK:n Savo-Karjalan maanpuolustuspiirissä tapahtuvaa kyberturvallisuuskoulutusta.

— Kyberriskit ovat nykyään vahvasti mukana aina, kun tehdään riskienarviointia niin konserni- kuin toimipistetasollakin. Kyberturvallisuuteen liittyvä osaaminen ja koulutus ovat siksi erittäin tärkeitä, toteaa Keskon riskienhallinnan, yritysturvallisuuden ja sisäisen tarkastuksen johtaja Pasi Mäkinen.

MPK:n kyberturvallisuuskoulutus on kasvanut viime vuosina voimakkaasti. Kyber-, hybridi- ja informaatioturvallisuuskurssien osallistujamäärä on vuosien 2012—2018 aikana noin kolminkertaistunut. Koulutuksessa käytettävälle tietokonekalustolle on siis jatkuvasti kasvavaa kysyntää.

Maanpuolustuksen tukeminen osa yhteiskuntavastuuta

Kesko on paitsi huoltovarmuuden kannalta tärkeä yksityisen sektorin toimija, myös hiljattain viidettä kertaa peräkkäin maailman vastuullisimmaksi kaupan alan yritykseksi valittu yhtiö.

— Maanpuolustuksen tukeminen on myös tärkeä osa Keskon yhteiskuntavastuuta. On suuri ilo olla lahjoittamassa näitä tietokoneita MPK:lle, ja toivomme, että ne tulevat kovaan käyttöön, Mäkinen kertoo.

Tietokoneiden luovutustilaisuudessa laitteita olivat vastaanottamassa MPK:n toiminnanjohtaja Pertti Laatikainen ja hallintopäällikkö Timo Mustaniemi.

MPK kiittää Keskoa lahjoituksesta.


Teksti: Ossi Hietala

Arkisto

  • No categories