Siirry sisältöön

Kesäyön marssi järjestetään vuonna 2019 Rovaniemellä, Porissa, Tuusulassa, ja Jyväskylässä. Kuva: MPK/Jani Wahlman

14.05.2019

Suosittu ja perinteikäs kävelytapahtuma Kesäyön marssi jalkautuu tänä kesänä neljälle paikkakunnalle. Ensimmäisiä marsseja yli 20 vuotta sitten isännöinyt Tuusula saa rinnalleen Porin, Rovaniemen ja Jyväskylän Kesäyön marssit.

Kaikille kansalaisille tarkoitettujen kesäyön marssien tavoitteena kansalaisten liikunta-aktiivisuuden lisääminen sekä etenkin reserviläisten marssitaitojen  sekä heidän pitkäkestoisen fyysisen toimintakykynsä lisääminen.

Marssien esikuva on Hollannissa järjestettävä Nijmegenin marssi, jossa on vuosittain ollut mukana myös suomalaisia sotilasjoukkueita. Myös Kesäyön marssit ovat vakiinnuttaneet paikkansa varsin suosittuina kävelytapahtumina: viime vuonna marsseille osallistui lähes 800 kävelijää.

Kävelystä kiistattomia terveyshyötyjä

Reserviläisten ja nuorison fyysinen kunto on asteittain laskenut viimeisten vuosikymmenten aikana. Eräänä syynä tähän on ollut kansalaisten liikunta-aktiivisuuden väheneminen sekä passiivisen elämäntavan lisääntyminen.

Liikunnan ja kävelyn terveyshyödyt ovat yleisesti hyväksyttyjä. Säännöllinen liikunta muun muassa ennaltaehkäisee sydän- ja verisuonisairauksia, II-tyypin diabetesta, tiettyjä syöpiä ja ylipainoa.

Kansainvälinen terveysjärjestö WHO on tuonut esille, että liikkumattomuus ja passiivinen elämäntapa ovat nousseet yhdeksi merkittävimmistä riskeistä ihmisten terveydelle ja ennenaikaisille kuolemille.

Liikuntaa tulisi suositusten mukaan harrastaa monipuolisesti lähes päivittäin. Päivittäinen 30-60 minuutin kävely täyttää tämän vaatimuksen. Terveyttä edistävän liikunta-aktiivisuuden tavoitteena on myös käytetty 10000 askelta päivässä, mikä on varsin käytännönläheinen tavoite kaikille liikkujille.

Perinteikkäät kävelytapahtumat laajenevat

Kesäyön marssit ovat Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) järjestämiä liikuntatapahtumia. Marssin alkuperäisenä tarkoituksena oli kohottaa varusmiesten, palkatun henkilöstön, reserviläisten ja siviilien fyysistä kuntoa sekä marssitaitoja. Pian kohderyhmä kuitenkin laajennettiin kaikkiin kansalaisiin, ja nykyisin marssien tarkoituksena onkin kannustaa kaikkia  liikkumaan aktiivisesti.

Tapahtumaa on järjestetty 21 vuoden ajan, ja ensimmäinen marssi toimeenpantiin Tuusulassa kesäkuussa 1998. Sen alkuperäisinä järjestäjinä toimivat Suomen Sotilasurheiluliitto, Suomen Latu ja puolustusvoimat.

Tavoitteena on, että tulevina vuosina jokainen MPK:n piiri järjestäisi Kesäyön marssin.

Vuonna 2019 Kesäyön marssit järjestetään Porissa (25.5.), Tuusulassa ja Rovaniemellä (8.6.) sekä Jyväskylässä (17.8.). Ilmoittaudu mukaan osoitteessa mpk.fi/kesayonmarssi

 

Teksti: Matti Santtila ja Ossi Hietala

Arkisto

  • No categories