Siirry sisältöön

06.11.2018

Maanpuolustusjärjestöt käynnistävät yhdessä hankkeen, jonka tavoitteena on parantaa turvallisuusjärjestöissä toimivien vapaaehtoistoimijoiden kouluttautumismahdollisuuksia. Tarkoituksena on tuoda yhteen eri järjestöjä ja edesautta yhteisten harjoitusten järjestämistä maakunnissa. Jane ja Aatos Erkon säätiön tuki mahdollistaa hankkeen toteutuksen.

Hankkeessa luodaan koulutus- ja yhteistyöryhmiä, jotka keskittyvät varautumiskoulutuksen kolmannen sektorin koulutukseen. Yhteistyöryhmien kokoamisessa tukeudutaan maakuntien ja alueiden jo olemassa oleviin rakenteisiin niitä vahvistaen. Ryhmät suunnittelevat ja toteuttavat oman alueensa vuosittaista kokonaisturvallisuuskoulutusta ja yhteisiä harjoituksia.

– Hanke on maanpuolustusjärjestöjen käynnistämä, mutta toiveemme on, että yhteistyöryhmiin osallistuu monipuolisesti kaikkien järjestöjen vapaaehtoistoimijoita, kertoo hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja Kaarina Suhonen.

 

Kokonaisturvallisuuden Kotiseutuharjoituksia jokaiseen maakuntaan

Hankkeen yhtenä konkreettisena tavoitteena on, että tulevaisuudessa jokaisessa maakunnassa järjestettäisiin säännöllisesti alueellinen Kotiseutuharjoitus. Kotiseutuharjoituksissa kuntalaiset, eri vapaaehtoistoimijat, muodostelmat sekä hälytysryhmät voivat tulla kouluttautumaan ja harjoittelemaan yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Tarkoitus on, että eri järjestöt voivat välittää parasta osaamistaan, oppia toisiltaan ja harjoitella yhdessä toimimista mahdollisissa häiriötilanteissa. Koulutusten aiheina voi olla erilaisia arjen turvallisuuteen liittyviä aiheita kuten selviytyminen sähköttä, maatilojen varautuminen, etsintä, ensiapu – kunkin järjestön ydinosaamisen mukaisesti.

Järjestöjen yhteistyölle on yhteiskunnallista tilausta

Vuonna 2017 julkaistuissa Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa ja Sisäisen turvallisuuden strategiassa nähdään kolmas sektori eli järjestöt merkittävinä turvallisuustoimijoina.

– Järjestöillä nähdään olevan roolia erityisesti ennaltaehkäisyssä, kansalaisten kouluttamisessa, viranomaisten tukitehtävissä ja tilannetietoisuuden lisäämisessä. Samaan aikaan ollaan suunnittelemassa maakuntien käynnistämistä. Siinäkin työssä on huomattu tarve viranomaisten ja kolmannen sektorin yhteistyölle, Kaarina Suhonen toteaa.

Hankkeen käynnistävät Maanpuolustuskiltojen liitto ry, Maanpuolustusnaisten Liitto ry, Naisten Valmiusliitto ry, Reserviläisliitto ry ja Suomen Reserviupseeriliitto ry. Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) toteuttaa hankkeen kautta järjestettävät koulutukset ja yhteiset Kotiseutuharjoitukset.

Lisätietoja:

Kaarina Suhonen, ohjausryhmän puheenjohtaja p. 040 561 1655, kaarina.suhonen@naistenvalmiusliitto.fi

Pekka Rintala, projektipäällikkö p. 0400 511 624, pekka.rintala@iki.fi

Kuva: Jouko Liikanen

TURVALLISUUS TEHDÄÄN YHDESSÄ

 

Arkisto

  • No categories