Siirry sisältöön

14.03.2019

LOHI 2019, YHTEISTOIMINTAHARJOITUS KOKONAISTURVALLISUUDEN HENGESSÄ

Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piiri, Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) Pohjanmaan maanpuolustuspiiri, Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapepa ja Pohjanmaan poliisilaitos järjestävät toimintaviikonlopun 24.–26.5.2019. Tavoitteena on kouluttautua ja harjoitella järjestöjen ja viranomaisten yhteistoimintaa ja varautumista kriisitilanteiden varalle Lohtajalla puolustusvoimien harjoitusalueella.

Viikonlopun aikana järjestetään seitsemän MPK:n, SPR:n ja Vapepan varautumiseen ja turvallisuuteen, sekä vapaaehtoisten toimijoiden valmiuteen liittyvää koulutusta. Aiheina ovat joukkomuonitus, ensiapuryhmien harjoituskurssi, etsinnän peruskurssi, etsinnän maastojohtajakurssi, naisten maastokurssi, nuorten erä- ja liikuntakurssi ja johtoryhmäkoulutus. Viikonloppu huipentuu viranomaisten johtamaan etsintäharjoitukseen, johon osallistuvat kaikki lauantain kurssien osallistujat ja erityisesti alueen Vapepan ja SPR:n hälytysryhmiin sijoitetut vapaaehtoiset.

Kurssia hallinnoi MPK, jonka järjestelmän kautta voi ilmoittautua kaikille lauantain 25.5. kursseille ja samalla myös sunnuntain 26.5. harjoitukseen (kaikki lauantaina alkavat kurssit osallistuvat sunnuntain etsintäharjoitukseen). Myös ainoastaan 26.5. etsintäharjoitukseen osallistuvat ilmoittautuvat MPK:n järjestelmän kautta (Etsintäharjoitus/LOHI2019).

LOHI 2019-koulutuksista on tarkempaa tietoa MPK:n koulutuskalenterissa: https://www.mpk.fi/Koulutuskalenteri, hakutunnuksella LOHI. Tapahtuman viimeinen ilmoittautumispäivä on sunnuntai 19.5.2019.

SPR Länsi-Suomen piiri tukee hälytysryhmiin sijoitettujen vapaaehtoisten kurssikustannuksia. Kurssien tietoja sekä ilmoittautumislinkit kursseille ja yhteistoimintaharjoitukseen löytyvät myös Pohjanmaan Vapepan nettisivuilta www.pohjanmaanvapepa.fi

TERVETULOA OSALLISTUMAAN JA SEURAAMAAN VIIKONLOPUN TAPAHTUMIA LOHTAJALLA!

MPK Pohjanmaan maanpuolustuspiiri, koulutuspäällikkö Juhani Alkio, 040 725 4531, juhani.alkio@mpk.fi

SPR Länsi-Suomen piiri, valmiuspäällikkö Aki Valonen, 040 528 0902, aki.valonen@redcross.fi

Suorat linkit kursseille:

Etsinnän peruskurssi

Etsinnän maastojohtajakurssi

Ensiapuryhmien harjoituskurssi

Johtoryhmäkoulutus

Naisten maastokurssi

Nuorten erätaito- ja turvallisuusleiri (aukeaa myöhemmin)

Etsintäharjoitus  sunnuntai 26.5 (kurssille ilmoittaudutaan vain jos ei osallistu lauantain koulutuksiin) AUKEAA ma 18.3

Arkisto

  • No categories