Siirry sisältöön
Kesäyön marssin osallistujat kävelevät sateisella tiellä kohti kameraa.

Kesäyön marssit ovat jokavuotisia hyvän mielen kävelytapahtumia. Marssille voi osallistua kuka tahansa, ja tarjolla on useita matkavaihtoehtoja muutamien kilometrien perhematkoista maratonmatkoihin. Reserviläissarjassa marssitaan noin 25 kilometriä repun ja varsikenkien kanssa. Vuonna 2020 Tuusulassa marssijoiden hymyt eivät hyytyneet sateesta huolimattakaan. Kuva: Tommy Koponen

20.05.2021

Kesäyön marssit käynnistyvät 22.5. Pöytyän Raasissa ja Mikkelissä. Marssien tavoitteena on lisätä niin reserviläisten kuin kaikkien muidenkin liikuntainnostusta ja -aktiivisuutta, sekä edistää kävelyharrastusta Suomessa. Kaikkiaan vuonna 2021 järjestetään yhdeksän Kesäyön marssia eri paikkakunnilla. Kesän aikana on lisäksi käynnissä valtakunnallinen kävelykilometrihaaste, jossa MPK on myös mukana.

Hyvän mielen kävelytapahtumilla tuodaan esille kävelyn suuria terveyshyötyjä. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan isoja lihasryhmiä kuormittava kestävyystyyppinen liikunta on kaikkein tehokkaimmin terveyttä edistävää liikuntaa. Tällaista on esimerkiksi kävely, sauvakävely, juoksu, pyöräily, uinti tai hiihto. Kestävyysliikunnan lisäksi viikoittain tulisi harrastaa lihaskuntoa ylläpitävää liikuntaa, kuten kuntosaliharjoittelua tai jumppaa.

— WHO on tuonut esille, että liikkumattomuus ja passiivinen elämäntapa ovat nousseet yhdeksi merkittävimmistä riskeistä ihmisten terveydelle ja ennenaikaisille kuolemille. Huolestuttavasti yli puolet ei harrasta terveytensä kannalta riittävästi liikuntaa ja nuorista vähintään joka kolmas on ylipainoinen, toteaa Maanpuolustuskoulutus MPK:n liikuntapäällikkö Matti Santtila.

Kävelyllä tutkittuja terveyshyötyjä

Kävely kuormittaa ihmisen isoja alaraajan lihasryhmiä ollen siten tehokas kestävyysliikuntamuoto. Sauvakävely lisää kävelyn tehoa 15–20 prosentilla, koska siinä kuormitetaan myös ylävartalon lihaksia.

— Kävelyn suurin etu on sen helppous. Voit lähteä kävelemään heti kotioveltasi. Tutkimusten mukaan kävelyllä on myönteisiä vaikutuksia elimistön verenpaineeseen, leposykkeeseen, hapenottokykyyn, kehonrasva- ja kolesteroliarvoihin, dementian hoitoon sekä masennukseen, luettelee Santtila.

Santtila kertoo terveyshyötyjen kasvavan sitä mukaa, mitä reippaammin kävelee. Kävelyvauhdilla on yhteys muun muassa kognitiiviseen suorituskykyyn eli ajatteluun, oppimiseen ja muistamiseen, ja säännöllinen reipas kävely pienentää dementiariskiä.


Askelmäärä on käytännöllinen ja helppo aktiivisuusmittari

Terveyttä edistävän liikunta-aktiivisuuden tavoitteena on käytetty 10 000 askelta päivässä. Tutkimusten mukaan aktiivisuustasoja voi luokitella askelmäärän mukaan seuraavasti:

  • Passiivinen henkilö: keskimäärin alle 5 000 askelta päivässä
  • Vähän liikkuva henkilö: 5 000—7 499 askelta päivässä
  • Aktiivinen henkilö: 7 500—12 499 askelta päivässä
  • Erittäin aktiivinen henkilö: yli 12 500 askelta päivässä

Vähäinenkin liikunnan lisääminen on hyödyksi

Reserviläisten on toimintakykytutkimuksessa 2015 havaittu liikkuvan selvästi suositeltua vähemmän. Tutkimuksen mukaan noin kolmannes reserviläisistä harrasti vapaa-ajan liikuntaa vähintään kolme kertaa viikossa ja noin 60 prosenttia korkeintaan kerran viikossa. Ei lainkaan liikkuvia oli noin viidennes reserviläisistä. Aktiivisuusmittausten perusteella reserviläisille kertyi keskimäärin vain 7 500 askelta päivässä, mikä on selvästi alle suositusten.

Professori Urho Kujala Jyväskylän yliopiston liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnasta on todennut, että ihmisten välisistä fysiologista eroista johtuen sama liikuntasuositus ei sovi kaikille. Hänen mukaansa yksiköllisesti räätälöidyt suositukset ja kuntoiluohjelmat olisivat entistä tarpeellisempia kansalaisten liikunta-aktiivisuuden lisäämiseksi.

— Kaiken liikunnan ei tarvitse olla intensiivistä ”räkä poskella” liikkumista. Kävelyyn tulisikin liikuntamuotona suhtautua myönteisesti, mikäli se lisää motivaatiota säännölliseen liikkumiseen. Vähäinenkin liikunnan lisäys on terveydelle hyödyllistä, ja kävely on tehokasta ja turvallista liikuntaa kaiken ikäisille, kannustaa Santtila.

— MPK:n järjestämät kuntomarssit ja Kesäyön marssit ovat erinomaisia terveysliikuntatapahtumia. Kehotankin kaikkia saapumaan joukolla kävelemään itsensä terveemmäksi, Santtila summaa.

Tutustu MPK:n liikuntakoulutukseen ja ilmoittaudu mukaan

Arkisto

  • No categories