Siirry sisältöön
Kuva luentosalin yläpenkeillä istuvista kolmesta naisesta tekemässä ryhmätyötä.

Kuva: Saija Kuisma

04.03.2020

OSINT eli Open Source Intelligence-peruskurssi järjestettiin Hattulassa 28.2.-1.3.2020 ja siihen osallistui n. 30 henkilöä. Kurssi on tarkoitettu kaikille yli 16 vuotiaille, eikä se edellytä erityistä ICT-osaamista. Sen tarkoituksena on lisätä ihmisten valveutuneisuutta ja kykyä ymmärtää mediaa ja tapahtumia. Kurssilla opetetaan tiedon ja tietolähteiden hakemisen ja arvioinnin taitoja. Kouluttamisesta sekä kurssin tukitehtävistä vastasivat MPK:n vapaaehtoiset toimijat.

Suomessa tavallisella kansalaisella on etuoikeus hakea ja jakaa tietoa hyvin laajoin mahdollisuuksin. Tietoa onkin saatavilla enemmän kuin koskaan ennen. Tämän vuoksi oikean ja luotettavan tiedon löytäminen ja erottaminen massasta on erittäin tärkeää. Kohtaamme päivittäin monia uusia asioita, käsittelemme valtavan määrän informaatiota ja teemme lukemattomia eri päätöksiä. Vaikutamme myös muihin ihmisiin jakamallamme tiedolla. Tavallisessa arkielämässä, mutta myös poikkeustilanteissa toimintamahdollisuutemme perustuvat sen hetkiseen tietoomme. Melko harvoin kuitenkin oikeasti kyseenalaistamme omaksumaamme tai löytämäämme tietoa, onko se varmasti oikeaa ja edelleen paikkaansa pitävää?

Yhteiskunta koostuu yksilöistä, joiden ymmärrys sekä osaaminen määrittelevät yhteiskunnan toimintakyvyn. Taito hakea ja arvioida tietoa onkin yksilön, mutta myös yhteiskunnan turvallisuuden kulmakivi. Tiedon ja sen lähteen arviointi vaatii taitoja, joita jokaisen olisi hyvä harjoitella.

Kuva lehtiöstä jossa muistiinpanoja kannettavan tietokoneen päällä.

Kurssilla harjoiteltiin mm. oikean tiedon ja käsittelemättömän raakatiedon erottamista toisistaan. Usein luulemme että meillä on oikeaa tietoa, vaikka meillä onkin vasta käsittelemätöntä ja arvioimatonta “raakadataa”. Tällä tavoin virheellinen tieto leviää helposti.

 

Kurssilla käytiin läpi mm. oman tietokoneen valmistaminen tiedonhakuun, tiedon hakemisen turvallisuutta, sekä erilaisia menetelmiä ja työkaluja tiedon ja tietolähteiden löytämiseen sekä arvioimiseen. Painopiste koulutuksessa oli tekniikan sijaan itse tiedossa, sen hakemisessa ja ymmärtämisessä.

Luentosalin yläpenkeillä istuivat kaverukset, jotka olivat tulleet yhdessä MPK:n kurssille hakemaan uutta osaamista. Kysyin tytöiltä, miksi he ovat tulleet OSINT-kurssille.

“Esimerkiksi työn kannalta on hyvä olla tietämystä mm. disonformaatiosta ja nettivaikuttamisesta. Mietin, kouluttaakohan MPK jo sen suuntaisia asioita. Näiden asioiden perusteella katsoin, että OSINT-kurssi voisi antaa ainakin hyvää taustatietoa ja kokonaisymmärrystä”, kurssilaisena ollut Karolina Karlsson taustoittaa.

Kuva luentosalin yläpenkillä istuvista kolmesta naishenkilöstä tekemässä ryhmätyötä.

Karolina Karlsson, Helena Pakarinen ja Eva Eriksson olivat OSINT-kurssilla ensimmäistä kertaa.

 

Kysyin heiltä myös, onko kurssilla harjoiteltavista taidoista hyötyä arkielämässä ja pitävätkö he tärkeänä, että tavalliset kansalaiset osaisivat lukea mediaa ja arvioida saatavilla olevaa tietoa.

“On hyötyä. Moni on tiedonhausta ylipäätään aika pihalla, joten on hyvä itse tietää edes jotain”, Helena Pakarinen kertoo.
“Tottakai on hyötyä. Mielestäni se, että jokaisella kansalaisella olisi hyvät, ei edes keskiverrot, vaan oikeasti hyvät medianlukutaidot ja kriittinen silmä tiedolle, on tällä hetkellä meidän tärkein maanpuolustustaitomme”, Karlsson jatkaa.

OSINT-jatkokurssi järjestetään Hattulassa 6.6.2020 – 7.6.2020. Ilmoittautuminen päättyy 29.5.2020 klo 9.00.

Teksti ja kuvat: Saija Kuisma

Arkisto

  • No categories