Siirry sisältöön
Kuvassa on valmiuspäällikkö Juha Ala-aho

Kokkolan koulutuspaikan valmiuspäällikkö Juha Ala-aho. Kuva: Jouko Liikanen

15.10.2024

 

Pohjanmaan maanpuolustuspiirin Kokkolan koulutuspaikan valmiuspäällikkönä aloitti 2.4.2024 Juha Ala-aho.

Juha Ala-aho on pohjakoulutukseltaan sairaanhoitaja ja hän työskenteli valmistumisensa jälkeen sekä Vaasan keskussairaalassa että lastensuojelun parissa. Asumiskoti Purossa hän työskenteli ohjaajana ja yksikönjohtajana vuosina 2002-2014.

Vapaaehtoinen maanpuolustus on kuulunut Ala-ahon elämään lähes kolmekymmenen vuoden ajan. Toiminta MPK:ssa alkoi jo 90-luvun lopulla turva-, valmius-, kouluttaja- ja vääpelikursseilla, joiden jälkeen hän toimi paljolti kurssinjohtajana ja vääpelinä. Erityisen mieleenpainuvia olivat KRH- ja pioneerikurssit vuosituhannen alussa. Koulutustehtävien ohessa Ala-aho ehti kouluttautua itsekin mm. lukuisilla tarkka-ammuntakursseilla. Pohjanmaan maakuntakomppanian hän kuulunut jo 18 vuotta.

Ala-aho on osalle MPK-aktiiveista tuttu jo vuosien takaa. Hän toimi Pohjanmaan maanpuolustuspiirin (nykyisen Vaasan koulutuspaikan) Koulutus- ja tukiyksikön (KOTU) päällikkönä vuosina 2011-2017. KOTU -päälliköiden tehtävien lakkauttamisen jälkeen Ala-aho siirtyi takaisin lastensuojeluun, työskennellen Humana konsernin Nuorisopsykiatrinen asumiskoti Purossa toiminnanjohtajana vuoteen 2023 saakka.

– Pitkä lastensuojelun työura alkoi tuntua riittävältä, joten jätin tehtävän lähtien miettimään jatkoa. Kokkolan valmiuspäällikön tehtävän tultua herätti ”vanha tuttu” työnantaja kiinnostukseni, joten hakemus tuli tehtyä. Tiesin että osa asioista ja menettelyistä MPK:ssa on vuoden 2017 jälkeen muuttunut radikaalisti, mutta paljon on vanhaa tuttuakin jäljellä. Samalla tuntui kuin olisi hakenut takaisin vanhojen kollegoiden luokse, Ala-aho kertoo.

Valmiuspäällikön tehtäviin kuuluu Kokkolan koulutuspaikan piiriin kuuluvien Keski-Pohjanmaan maakunnan ja Kalajokilaakson elävöittäminen. Kesän ja syksyn aikana Ala-aho on mm. kartoittanut alueen ampumaratoja, ja yhdessä paikallisten reserviläisyhdistysten kanssa on jo ehditty järjestämään ammuntakoulutusta usealla paikkakunnalla.

– Ammuntakoulutus on yksi keino kasvattaa koronan ja sen seurannaisvaikutusten hiljentämää toimintaa alueella. Kiinnostus ammuntakoulutusta kohtaan on kasvanut ja kun osallistujia riittää niin sitä järjestetään alueella lisää. Moni ohjautuu MPK:n muihinkin koulutuksiin ammunnan kautta, joten ammuntakoulutus valikoitui ensikeinoksi piristää MPK:n toimintaa alueella, Ala-aho kertoo.

– Koulutuksiin osallistumalla moni kiinnostuu myös MPK:n toimija- tai kouluttajatehtävistä. Uusien, sitoutuvien toimijoiden mukaan saaminen on tärkeää, jotta kouluttaminen ja järjestelyt eivät jää liian harvojen harteille. Olihan Keski-Pohjanmaa pitkään piirin ykkönen, ja sen perusteella ennuste on lupaava, kunhan pääsemme taas alkuun, Ala-aho jatkaa.

Osallistujat kuuntelevat Juha Ala-ahon esittäytymistä

Kokkolassa järjestettiin 8.10 koulutustilaisuus, jossa sitoutuneet kouluttajat pääsivät tutustumaan Ala-ahoon ja kuulemaan koulutuspaikalle suunnitellusta toiminnasta. Kuva: Jouko Liikanen

Tulevien vuosien suunnittelu on jo käynnistynyt. Ammuntakoulutuksen ja perinteisten PAUHA -sekä PIKKUPAUHA-harjoitusten lisäksi suunnitelmissa on laajentaa alueen koulutustarjontaa mm. taistelijan koulutuspäivään, taistelijan perustaitoihin, kyber- ja informaatiovaikuttamisen perusteisiin sekä toimija- ja kouluttajakoulutukseen jo ensi vuonna.

– Yksi vahvuuksistamme on kyky kouluttaa monipuolisesti ruotsin kielellä, ja pyrimme jatkossa profiloitumaan entistä enemmän ruotsinkielisen koulutuksen kärkialueeksi myös valtakunnallisesti. Suunnitelmissa on, että ruotsinkielisen koulutuksen osalta keskitymme vuonna 2025 paitsi ammuntakursseihin, myös Soldatens grundkurs för kvinnor -kurssiin sekä ruotsinkieliseen SPOL- koulutukseen, Ala-aho lisää.

Vuodelle 2025 on työn alla myös MPK:n VARIKKO25 -harjoitus Kokkolassa, jossa useita kursseja toimii samalla alueella. Ensi vuoden aikana toiminta ja sen näkyvyys alueella lisääntyy ja samalla suunnitellaan jo vuotta 2026.

MPK:n tekemän kouluttaja- ja toimijakyselyn vastauksissa tuotiin esille tarve niin kouluttajan yhteisille viestintäkanaville kuin sisäiselle verkostoitumiselle. Työn alla on mm. sitoutuneille lähetettävä kysely, jonka avulla pyritään selvittämään kouluttajien erityisosaamista ja kiinnostuksen aiheita. Tulosten perusteella voidaan luoda kouluttajapooleja, joista osaajia on helpompi löytää. Myös materiaalipankin  ja Signalin käyttöä kouluttajien sisäisessä verkostoitumisessa ja yhteydenpidossa  selvitellään.

Osallistuja tutustuu MPK:n SAKO-kivääriin.

Jonny Granvik ja Annika Wistbacka tutustuivat Kokkolan koulutustilaisuudessa MPK:n uuteen SAKO-kivääriin. Kuva: Jouko Liikanen

– Toiminnan piristämisen alkuvaihe on pakostakin hieman rauhallisempi, mutta sen jälkeen voimme alkaa laajentaa koulutustoimintaamme yhtä monipuoliseksi kuin muillakin koulutuspaikoilla. Edellytyksenä on erityisesti paikallisten toimijoiden kiinnostus ja sitoutuminen osaamisalueidensa kouluttamiseen, sillä mielestäni keskenään tutut, paikalliset kouluttajat pääsevät parhaisiin tuloksiin, Ala-aho vielä korostaa.

 

 

 

 

Toivotamme Juhan lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme. Juhan tavoittaa osoitteesta juha.ala-aho@mpk.fi sekä puhelinnumerosta 050 512 6955.

 

 

 

Arkisto

  • No categories