Siirry sisältöön

Kurssinjohtaja, valmiuspäällikkö Juho Tiainen esittelee Tsekin asevoimien komentajalle, kenraaliluutnantti Karel Řehkalle ja Kaartin jääkärirykmentin komentajalle, eversti Matti Hongolle Miehistöstä aliupseeriksi reservissä -kurssin (MAUK) 2024 koulutusta Santahaminan Radioniemessä, jossa sijaitsee MPK Etelä-Suomen maanpuolustuspiirin Helsingin koulutuspaikka. Kuva Vesa Sundqvist.

04.04.2024

Miehistöstä aliupseeriksi reservissä -kurssi (MAUK) 2024

Miehistöstä aliupseeriksi reservissä -kurssi (MAUK) on tänä vuonna ensimmäistä kertaa historiassaan Maanpuolustuskoulutus MPK:n järjestämisvastuulla. Kurssin toimeenpanosta vastaa MPK Etelä-Suomen maanpuolustuspiiri ja sitä tukee Kaartin jääkärirykmentti (KAARTJR).

Ensi vuodesta alkaen näitä kursseja järjestetään vuosittain kaksi; vuonna 2025 MPK Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri toteuttaa kurssin Kajaanissa ja MPK Lounais-Suomen maanpuolustuspiiri Säkylässä. Vastuu kurssilaisten valinnasta pysyy yhä Puolustusvoimilla (PV), ja se onkin haasteellinen tehtävä. Hakijoita on ollut aiemmin joka toinen vuosi järjestetylle kurssille lähes 500, mutta kurssille on hyväksytty vain 25 henkilöä. Tästä näkökulmasta toiminnan laajentamiselle on kova tarve ja siinä MPK on oiva taho ottamaan haasteen vastaan PV:n strategisena ja operatiivisena kumppanina.

Päättöharjoituksessa kurssilaiset kovaan testiin

Puolustusvoimien ohjauksen perusteella olemme MPK:ssa luoneet kurssin, jonka keskiössä on kehittyvä johtaja. Kurssilaiset pääsevät syventymään sotilasjohtamisen ja kouluttamisen teoriaan sekä käytäntöön. Kurssilaiset pääsevät seuraamaan omaa kehittymistään johtajana ja saavat työkaluja itsensä kehittämiseen johtajana niin sotilaallisessa kuin siviiliympäristössä. Toki myös verkko-opinnot kuuluvat olennaisesti nykyaikaiseen koulutukseen, mutta mistään kirjekurssista ei ole kyse. Lähiopetuspäiviä tulee yli 20 ja kurssi huipentuu kertausharjoitukseen, jossa kaikki kurssilla opittu laitetaan fyysisen ja henkisen paineen alla kovaan testiin. Tämä päättöharjoitus toteutetaan osana KAARTJR:n AUK:n taisteluharjoitusta, jossa MAUK 2024 muodostaa yhden joukkueen.​ Kurssi vastaa vaativuudeltaan, opetusmääriltään ja testeiltään varusmiespalveluksen aikana suoritettua aliupseerikurssia. Kurssin tarkemmasta läpiviennistä ohessa oma kuvansa.

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen tarkastaja eversti Eero Svanberg ohjeisti aloittamaan jokaisen kurssin käymällä läpi palautteen aikaisemmista toteutuksista ja kertomaan, miten toimintaa on korjattu palautteen perusteella. Suoritin itse kurssin Puolustusvoimien viimeisessä toteutuksessa vuonna 2022 ja keräsimme laajasti palautetta kurssista. Nyt kun johdan tätä ensimmäistä toteutusta kurssinjohtajana, toteutin eversti Svanbergin ohjetta ja esitin kurssilaisille aikaisempien vuosien palautteet. Oli hienoa itselle nähdä, että pystyimme rakentamaan kurssin, jossa jokaiseen palautteen kohtaan olimme pystyneet MPK:n toimesta puuttumaan ja kehittämään toimintaa paremmaksi. On myös suuri kunnia päästä johtamaan näin hieno kokonaisuus ja mahtava kokemus päästä toteuttamaan ensimmäistä MPK:n koskaan toteuttamaa Miehistöstä aliupseeriksi reservissä -kurssia. Ilman Puolustusvoiminen kattavaa tukea kurssin toteuttaminen ei toki olisikaan mahdollista.

Aiempi palaute ja toimivat käytänteet kehittämisen perustana

Toki pelkän palautteen perusteella ei kurssia ole rakennettu, eikä toisaalta pyörää myöskään tarvitse keksiä kokonaan uudestaan. Saimme Puolustusvoimilta vahvan ohjauksen ja kurssi nojaa tukevasti myös olemassa olevien, koulutusohjelmien mukaisten kurssiemme varaan, kuten Reserviläisjohtaja-kurssikokonaisuuksiin (MPK RESJOHT 1 & 2) ja Kouluttajakurssiin (MPK K1). Sen lisäksi kurssin kertausharjoitukset menevät vahvasti myös suositun MPK:n Ryhmänjohtajakurssin toteutuksen mukaisesti.

Kurssin kouluttajina toimivat vapaaehtoiset kouluttajamme. Sotilaallisia valmiuksia kehittävissä osuuksissa kouluttajina on niitä kokeneita kouluttajia, jotka ovat menestyksekkäästi kursseja toteuttaneet jo vuosia. Kertausharjoituksissa kouluttajina ovat myös meidän MPK:n sitoutuneet kouluttajat, joista puolet ovat kokeneita ryhmänjohtajakouluttajia ja puolet ovat aikaisemmin suorittaneet Miehistöstä aliupseeriksi -kurssin. He myös seuraavat kurssilaisia läpi kaikki lähijaksot ja ovat heidän tukenaan alusta loppuun saakka. Kurssi vaatii siis kovaa omistautumista ja motivaatiota sekä kurssilaisilta että kouluttajilta.

MPK kouluttaa yhdessä Puolustusvoimien kanssa motivoituneita reserviläisiä Miehistöstä aliupseeriksi reservissä -kurssilla. Haku vuoden 2025 toteutukseen päättyy 1. elokuuta 2024, johon mennessä hakemus tulee olla toimitettuna perille aluetoimistoosi. Hakeutumisesta reservin täydennyskoulutukseen voit lukea lisää osoitteesta intti.fi/reservin-taydennyskurssit 

Todettakoon vielä tähän loppuun, että kurssi sai myös viestinnällisesti lentävän lähdön, kun sen koulutukseen tutustuivat peräkkäisinä maaliskuisina päivinä niin Tsekin asevoimien komentaja kenraaliluutnantti Karel Řehka ja Kaartin jääkärirykmentin komentaja eversti Matti Honko kuin MPK:n hallituksen puheenjohtaja Juha Parkkonen.

Tšekin asevoimien komentaja kenraaliluutnantti Karel Řehka tutustumassa MPK:n toimintaan ja Miehistöstä aliupseeriksi reservissä -kurssiin. Kuvassa kenraaliluutnantti Řehka ja MPK:n koulutuspäällikkö Joni Sariola keskustelevat turvallisen asekäsittelyn tärkeydestä myös taistelukentän olosuhteissa.

Tšekin asevoimien komentaja kenraaliluutnantti Karel Řehka tutustumassa MPK:n toimintaan ja Miehistöstä aliupseeriksi reservissä -kurssiin. Kuvassa kenraaliluutnantti Řehka ja MPK:n koulutuspäällikkö Joni Sariola keskustelevat turvallisen asekäsittelyn tärkeydestä myös taistelukentän olosuhteissa. Kuva Puolustusvoimat.

MPK:n hallituksen puheenjohtaja Juha Parkkonen tutustui tuoreeltaan MAUK 2024:n koulutukseen, kurssilaisiin ja kouluttajiin.

MPK:n hallituksen puheenjohtaja Juha Parkkonen tutustui tuoreeltaan MAUK 2024:n koulutukseen, kurssilaisiin ja kouluttajiin. Kuva Vesa Sundqvist.

Miehistöstä aliupseeriksi reservissä -kurssin (MAUK) 2024 läpivienti moduleittain.

Miehistöstä aliupseeriksi reservissä -kurssin (MAUK) 2024 läpivienti moduleittain.

Aliupseerikurssilaisia (MAUK 2024) jääkäriryhmän johtamiskoulutuksessa.

Aliupseerikurssilaisia (MAUK 2024) jääkäriryhmän johtamiskoulutuksessa. Kuva Juho Tiainen.

Maastolaatikko käytössä jääkäriryhmän johtajakoulutuksessa. Henkilöitä maastolaatikon ympärillä tutustumassa kuvitteelliseen tilanteeseen.

Maastolaatikko käytössä jääkäriryhmän johtajakoulutuksessa. Kuva Vesa Sundqvist.

Henkilökuva valmiuspäällikkö Juho Tiainen

Kirjoittaja: Kurssinjohtaja, valmiuspäällikkö Juho Tiainen

Arkisto

  • No categories