Siirry sisältöön

05.12.2022

Muutosten vuosi 2022

Vuosi 2022 sai uuden käänteen, kun Venäjä käynnisti laajamittaisen ja brutaalin hyökkäyksen Ukrainaan helmikuun lopulla. Turvallisuustilanne Euroopassa ja laajemminkin koki näin äkkikäännöksen, vaikka viitteitä tästä laajamittaisen hyökkäyksen mahdollisuudesta oli toki alkanut muodostua enenevässä määrin, sillä taustalla oli lähes vuoden kestänyt Venäjän joukkojen ja tarvittavan materiaalin asteittainen lisääminen Ukrainan rajojen läheisyydessä; ja vaatipa Venäjä viime vaiheessa joulukuussa 2021 Naton laajenemisen pysäyttämistä ja etupiirien palauttamista kirjallisine vastauksineen. Seurannaisvaikutuksina Eurooppa on nyt myös energiakriisissä ja inflaatiokehitys on maailmanlaajuisestikin huolestuttava. Ja tämä kaikki tapahtuu tilanteessa, jossa koronaviruspandemian puristus oli alkanut vasta pikkuhiljaa hieman hellittää.

Ukrainan sodan kärjistyminen on muuttanut jo nyt pysyvästi eurooppalaista turvallisuusjärjestystä saaden Suomenkin hakemaan yhdessä Ruotsin kanssa puolustusliitto Naton jäsenyyttä. Ja tavallaan Eurooppa sai kuin saikin uuden etupiirinsä, kun lokakuussa 2022 kokoontuivat 44 eurooppalaisen maan johtajat uudenlaiseen kokoonpanoon, joka on nimetty Euroopan poliittiseksi yhteisöksi. Tämäkään ei tainnut tulla mieleen Venäjän presidentille Vladimir Putinille, kun hän yritti tarjoilla uhkavaatimuksena Euroopalle uutta etupiirijakoa ennen laajamittaisen hyökkäyksen käynnistämistä Ukrainaan.

MPK:n kurssitarjonnan markkinointiin liittyvät huolet poistuivat helmikuun lopulla 2022

MPK:n kurssitarjonnan markkinointiin liittyvät huolet Venäjän toiminta poisti kuitenkin tehokkaasti – osallistumishalukkuus MPK:n kursseille kasvoi räjähdysmäisesti; tähän vastasimme parhaamme mukaan lisäämällä kurssitarjontaamme entisestään ja kasvattamalla samalla kurssiemme osallistumisvahvuutta. MPK:n vapaaehtoiset sitoutuneet kouluttajat ja toimijat ovat osoittaneet tässä muuttuneessa turvallisuustilanteessa ihailtavaa venymiskykyä mahdollistaen tämän muutoksen. Kaikkinensa tilanne oli erityisesti vuoden alkupuoliskolla siis poikkeuksellisen haastava, kun samalla koronaviruspandemia vaikeutti vielä aika tavalla MPK:kin koulutuksen toimeenpanoa, mutta loppuvuotta kohti mentäessä on päästy jo hyvään vauhtiin.

Kokonaisturvallisuuden edistämisen näkökulmasta keskeistä on sujuva yhteistoiminta niin viranomaisten, elinkeinoelämän kuin järjestöjen välisesti unohtamatta viime kädessä keskiössä olevaa yksittäistä kansalaista ja hänen tarpeitaan ja osallistumismahdollisuuksien tukemista. Sanoisin, että tällä saralla on Uudellamaalla edistytty mukavasti näiden koronavuosien jälkeen. Meillä on hyvät kokemukset tästä Kaartin jääkärirykmentin, Uudenmaan aluetoimiston ja MPK Etelä-Suomen maanpuolustuspiirin välisesti. Merkittävän lisäarvon on tuonut myös MPK Etelä-Suomen & Meripuolustuspiirin erinomainen yhteistyö, joka tuli hyvin esille syyskuun alussa 2022 pidetyssä MPK:n Kotiseutuharjoituksessa, nimeltään Turvallinen Uusimaa 2022. Harjoitus oli samalla hyvä osoitus Uudellamaalla toimivien viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen halusta osallistua ja harjoitella yhdessä tässä MPK:n alueellisessa varautumisharjoituksessa, joka oli aikautettu jälleen samaan rytmiin Kaartin jääkärirykmentin johtaman paikallispuolustusharjoituksen Kehä 2/22:n kanssa. MPK:n Kotiseutuharjoitukset on kytketty tarkoituksenmukaisin osin näihin PV:n paikallispuolustusharjoituksiin, jolloin mahdollistuu muun muassa yhteisen tilannekehyksen hyödyntäminen & tiedonvaihto, tilannekuvan ja tiedustelutiedon välittäminen.

MPK Etelä-Suomen maanpuolustuspiiri osallistuu näiden Kaartin jääkärirykmentin johtamien paikallispuolustusharjoitusten (PAPU:t) suunnitteluun ja toimeenpanoon muun muassa koordinoimalla osaltamme viranomaisten ja järjestökentän osallistumisen harjoitukseen sekä kohdentamalla MPK:n reserviläiskouluttajia tukemaan harjoitusta muun muassa taisteluammuntojen valmistelussa ja toimeenpanossa, esikuntien ja yksiköiden kouluttamisessa sekä harjoitusjoukkojen perustamisessa ja purussa.

Alueellinen valmiuskeskus (AVAK) -kurssi oli keskiössä syksyllä 2022 Uudellamaalla järjestetyssä Kotiseutuharjoituksessa, joka oli tarkoituksenmukaisin osin kytketty myös Kaartin jääkärirykmentin johtamaan paikallispuolustusharjoitukseen. Tämä mahdollisti mm. yhteisen tilannekehyksen hyödyntämisen sekä tiedonvaihdon, tilannekuvan ja tiedustelutiedon völittämisen. AVAK-kurssinjohtaja Kati Aaltio esittelee kuvassa neljällä eri paikkakunnalla verkottuneesti toimineen kurssin toteutusta Turvallinen Uusimaa 2022 -kotiseutuharjoituksessa.

Toiminnan normalisoitumisesta yhtenä hyvänä esimerkkinä on Nuorten turvakurssien käynnistyminen Santahaminassa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2019. Nämä lukiolaisille ja ammattioppilaitoksissa opiskeleville tarkoitetut kurssit ovat heidän keskuudessaan erittäin suosittuja, ja niin myös tällä kertaa Santahaminassa oli marraskuisena viikonloppuna kaikkinensa 300 nuorta kouluttajineen. Sami Auersalmelle Pohjois-Haagan yhteiskoulusta on mieluisa osoittaa tässäkin yhteydessä kiitokset erittäin ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta työstä näiden kurssien koordinaattorina. Seuraavan kurssin ajankohtakin on jo lukittu pidettäväksi 24.-26.3.2023.

Nuorten turvakursseilla on monipuolinen ohjelma, josta vastaavat tyypillisesti Maanpuolustuskoulutus MPK, Puolustusvoimat (PV), Rajavartiolaitos (RVL), poliisi, rauhanturvaajat, kadetit & lukuisa joukko vapaaehtoisia kouluttajia sekä harjoituksen johto- ja tukitehtävissä toimivat vapaaehtoiset. Kuvassa kurssilaiset tutustumassa RVL:n Super-Puma -helikopteriin.

Vaikka vuotta 2022 on vielä tovi jäljellä, niin katseet ovat jo tiukasti tulevassa – perustaa tälle on luotu syksyn aikana muun muassa siten, että Kaartin jääkärirykmentti on järjestänyt aloitteestamme kouluttajakoulutuksen sisäampumasimulaattorille (SAS), jolloin 19 koulutuksen saanutta MPK:n vapaaehtoista sitoutunutta kouluttajaa muodostaa alkuvaiheessa sen kouluttajapoolin, joka käynnistää säännöllisen SAS-koulutuksen toimeenpanon ensi vuonna kerran kuussa perjantaista sunnuntaihin; tällöin on kaikkiaan kuusi koulutustapahtumaa, joista kukin on kestoltaan kolme tuntia. Ilmoittautuminen on näidenkin kurssien osalta jo auki: mpk.fi/koulutuskalenteri. Lisäksi SAS-koulutusta on suunniteltu sisällytettäväksi useiden muiden kurssien toimeenpanoon, kuten panssarintorjunta- ja maakuntakomppanian perusteet -kursseille.

Digitaalisuutta hyödynnetään koulutuksen tukena laaja-alaisesti myös MPK:n sotilaallisia valmiuksia palvelevilla kursseilla. MPK Etelä-Suomen maanpuolustuspiirissä lokakuussa 2022 toteutettu kouluttajakoulutus sisäampumasimulaattorille (SAS) mahdollistaa jatkossa SAS:n hyödyntämisen useilla eri kursseilla, mutta myös erillisinä puolen päivän mittaisina SAS-koulutuksina. Lisäksi käytössä on kaksipuoleisen taistelun simulaattori (KASI) ja virtuaalinen koulutusympäristö (VKY).

Meillä on myös hyvät kokemukset kohdennetusta kurssitarjontamme markkinoinnista reserviläiskentän suuntaan vaikkapa kalliosuojakoulutuksen tai perustamiskeskuskurssien osalta. Tämän taas mahdollistaa mutkaton yhteistyö keskeisimmän ohjaavan ja samalla tärkeimmän tukevan tahomme, Uudenmaan aluetoimiston vapaaehtoisen maanpuolustuksen (VMP) tiimin kanssa.

Ensi vuoden osalta otettakoon nostoina panostaminen muun muassa maakuntakomppanioiden toiminnasta kiinnostuneiden koulutushalukkuuteen vastaaminen järjestämällä kaikkinensa kuusi tuplaviikonlopun maakuntakomppanian perusteet -kurssia yhteistyössä alueemme maakuntakomppanioiden kanssa sekä kattava koulutustarjonta taistelu rakennetulla alueella ja sotilaspoliisikoulutuksessa, jossa tukenamme on entistä vahvemmin myös Helsingin sotilaspoliisikilta. Samoin jatketaan perustamiskeskuksen perus- ja jatkokurssien kohdennettua toimeenpanoa, ja paljon muuta!

MPK:n kouluttajapooleihin tarvitaan vahvistusta

Huolenaiheista yksi isoimmista on vapaaehtoisen väkemme jaksaminen kovan paineen alla, kun kiinnostus MPK:n kursseille osallistumiselle jatkuu edelleen varsin kovana, ja samaan aikaan Puolustusvoimat on lisännyt merkittävästi kertausharjoituksia ja vapaaehtoisia harjoituksia. Keskeistä on saada rekrytoitua lisää MPK:n riveihin vapaaehtoisia, sitoutuneita kouluttajia ja toimijoita, jotta työkuorma saadaan siedettäväksi näiden avainpelureiden osalta. On muistettava, että tästä joukosta nimetään myös MPK:n reserviläiskouluttajat Puolustusvoimien tueksi kertausharjoituksiin ja vapaaehtoisiin harjoituksiin ja että moni heistä toimii lisäksi omissa sodan ajan tehtävissään näissä lisääntyneissä reservin harjoituksissa; haastavimmillaan MPK:n vapaaehtoisella kouluttajalla on juuri päättynyt kertausharjoitus omassa sodan ajan tehtävässään tai nimettynä MPK:n reserviläiskouluttajana, ja siitä sitten suoraan kouluttamaan, kurssinjohtajaksi tai harjoituksenjohtajaksi koko viikonlopuksi MPK:n sotilaallisia valmiuksia palvelevalle kurssille.

MPK asettaa nykyisellään näitä sitoutuneita reserviläiskouluttajiaan joukko-osastojen tueksi merkittävän määrän; esimerkiksi täällä meillä Etelä-Suomen maanpuolustuspiirissä on asetettu tänä vuonna suuruusluokkaa 100 reserviläiskouluttajaa Kaartin jääkärirykmentin tueksi lähtökohtaisesti kertausharjoitusperusteisesti. Toiminnan taso on vähintään samaa luokkaa vuonna 2023.

Olen edellä ottanut esille muutamilla poiminnoilla vuoden 2022 aikana tehtyjä toimia, kun on alettu palata korona-ajan jälkeiseen uuteen normaaliin, ja samalla myös pieni kurkistus tulevaan.

Tähän loppuun toteaisin, että rajusti muuttunut turvallisuustilanne Euroopassa ja itsenäisyyspäivämme vietto kaiken tämän keskellä korostavat sotasukupolvemme perintöä olennaisena osana Suomen kulttuuriperintöä ja kansallista identiteettiä. Onkin hienoa, että kaikilla kansalaisilla on mahdollisuus ehdottaa, kuinka vaalimme ja muistamme meidän kansallissankariemme rakentamaa yhteistä kulttuuriperintöämme tulevaisuudessa. Tämä verkkokysely on avoinna vielä 12.12.2022 asti otakantaa.fi-palvelussa. Tasavallan presidenttiämme lainaten: ”Me muistamme, kunnioitamme ja kiitämme”.

Sydämellinen kiitos kaikille piirimme toimintaan vuonna 2022 osallistuneille ja sitä tukeneille – tuntuu etuoikeutetulta, kun saa olla mukana näin hienossa joukossa tekemässä oman pienen osuutensa kokonaisturvallisuuskentässä.

Luottavaisesti kohti tulevaa.

Vesa Sundqvist
Piiripäällikkö
MPK Etelä-Suomen maanpuolustuspiiri

Arkisto

  • Inga kategorier