Siirry sisältöön

06.04.2019

MPK/Lahden koulutuspaikka järjesti yhteistyössä harrastajayhteisö Routacin kanssa Taktinen kivääri 2 -kurssin 30.–31.3.2019 Vesivehmaan Kenraalin radalla.  Taktinen kivääri 2 -kurssi toteutettiin ensimmäistä kertaa, samoin ensimmäistä kertaa kurssilla oli yhteensä kolme eri ryhmää, mikä asetti omat haasteensa kurssin suunnittelulle ja toteutukselle. Pääkouluttaja Sami Anttonen/Routac oli laatinut nousujohteisen kurssisuunnitelman, joka huomioi eri ryhmien väliset mahdolliset tasoerot. Kurssilaiset saivat itse jakautua ryhmiin oman ampumakokemuksensa perusteella. Tämä mahdollisti aloitteleville ampujille tarpeellisen kertauksen ja toisaalta taas kokeneemmille ampujille uusiin asioihin pääsemisen ilman perusteiden läpikäymistä.


Kurssi alkoi ja päättyi mittariammunnoilla, joiden tuloksista kurssilaiset ja kouluttajat näkivät selkeästi, kuinka kurssin aikana oli kehitytty ampumataidossa. Kurssin harjoitteet olivat monipuolisia: suojan käyttöä treenattiin sekä ympärikäännetyn pöydän että VTAC-seinän avulla. Erityisesti VTAC:n kanssa harjoiteltiin myös erikoisempia ampuma-asentoja, joihin kurssilaiset yrittivät itseään taivutella.

Harjoitukset rakentuivat loogisesti toistensa päälle: esimerkiksi tukikäden puolelta ampumista treenattiin erilaisissa harjoitteissa joko pelkästään tai muuhun yhdistäen. Uusi tieto rakentui vanhan osaamisen päälle, mikä vahvisti asian omaksumista.


Stressiammunnoissa kurssilaiset tutustuivat TK2:n kovimpaan välineeseen: tennispallokeppiin. Pahamaineinen keppi aiheutti aseisiin häiriöitä, jolloin myös häiriönpoistoa tuli harjoiteltua melko kattavasti. Koko kurssin ajan korostui turvallinen ja vastuullinen aseenkäsittely, vaikka kurssilaiset pylleröivätkin VTAC-seinän takana sopivaa ampuma-asentoa etsiessään.


Kurssin sisältöön kuului myös oppitunti TST-ensiavusta, mikä oli kurssilaisista kiinnostavaa ja hyödyllistä. Moni sai käytännön vinkkejä, mitä kaikkea varusteisiinsa kannattaa liittää mukaan. 


Kurssi eteni varsin sujuvasti ja ongelmitta, mitä kurssilaiset kiittelivätkin palautteissaan.  – Aikataulut pitivät paikkansa paremmin kuin osattiin aavistaakaan, Anttonen totesi kurssin päätteeksi sangen tyytyväisenä kokeiluun.


Sunnuntaina kerättyjen palautteiden mukaan kurssi sai arvosanaksi 4,84/5. Kurssilaiset kritisoivat erityisesti herneetöntä hernekeittoa ja pullan puuttumista kahvilta. Kurssinjohtaja Jarkko Nissinen/Routac otti täyden vastuun ruokatarjonnan hernekeitottomuudesta ja pullan unohtumisesta kauppaan: – Aina löytyy parannettavaa, Nissinen kuittasi. Kurssilaiset toivoivat peltimaalien käyttöä, jolloin olisi saanut suoran palautteen maaliin osumisesta. Myös mallisuorituksia olisi haluttu näytettävän enemmän.  Palautteista ilmitulleet kehityskohdat laitetaan taatusti muistiin:  – Kaikki palaute on tärkeää, koska teemme kursseja kurssilaisille, Nissinen kommentoi.


Paljon kiitosta sai kurssin hyvä yhteishenki, jonka avulla kestettiin hernekeiton korvaantuminen liha-aterioilla, uima-altaaksi muuttunut parkkipaikka ja tennispallokepit. Kiitosta saivat jälleen kerran ammattitaitoiset kouluttajat, joiden opetus sisälsi riittävästi toistoja ja suorituksia. Drillit olivat loistavia, ja toiminta pysyi koko ajan turvallisena. Huolto sai erityiskiitokset onnistuneesta kurssilaisten kofeiinitason ylläpidosta ja nälän taltuttamisesta.


Kaiken kaikkiaan kurssin saama palaute oli erinomaista. Vaikka sääolosuhteet olisivat vaatineet räpylöiden lisäämisen ratavarusteisiin, jäi kurssilaisille paljon uutta tietoa (ja tennispallokeppitrauma) viikonlopusta.

teksti ja kuvat: Hanna Hohtari 

Arkisto

  • Inga kategorier