MPK – Maan kattavin kokonaisturvallisuuden kouluttaja

Maanpuolustuskoulutusyhdistys
Förvarsutbildningsföreningen

Paikkakunnat

Askola, Espoo, Hanko, Helsinki, Hyvinkää, Inkoo, Järvenpää, Karkkila, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Lapinjärvi, Lohja, Loviisa, Myrskylä, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Porvoo, Pukkila, Raasepori, Sipoo, Siuntio, Tuusula, Vantaa ja Vihti.

Etelä-Suomen maanpuolustuspiiri

Etelä-Suomen maanpuolustuspiiri käsittää alueellisesti Uudenmaan maakunnan. Piiriin kuuluvat Helsingin, Tuusulan ja Porvoon koulutuspaikat. Raaseporin koulutuspaikasta on luovuttu, mutta Syndalenissa jatketaan maakuntakomppanioiden koulutusta.

Vuoden 2018 aikana toteutettiin noin 270 kurssia, joille osallistui noin 7.500 henkilöä ja niistä kertyi noin 13.000 koulutusvuorokautta. Kiitokset kaikille osallistuneille ja myös piirin omalle väelle kuluneesta vuodesta!

Vuoden 2019 aikana toteutetaan noin 290 kurssia, joille on suunniteltu osallistuvan noin 7.500 henkilöä ja niistä kertynee noin 14.000 koulutusvuorokautta.

Päälinjaukset vuodelle 2019

  • KAARTJR:n tilaaman sodanajan joukkojen koulutus onnistuminen taataan
  • KAARTJR:n paikallispuolustusjoukkojen tuetaan rekrytoinnilla ja SOTVA-koulutuksella
  • Sotilaallista valmiutta palveleva koulutus (SOTVA) jatketaan
    • Tukee joukkojen ja yksilöiden osaamisen kehittämistä => reserviläisten osaamispolku
    • Ampumakoulutuksen tukeminen/jatkaminen
      • Syndaleniin, Loviisaan ja Upinniemeen ESMPP:n rata-ammuntoja
  • Varautumis- ja turvallisuuskoulutus (VARTU)
    • VSS-kalliosuojakoulutus jatkuu
    • Alueellinen valmiuskeskus (AVAK) koulutus laajenee
    • Säteilymittausjoukkueiden koulutus jatkuu
    • NASTA 2019 ”Pihlaja 2019” -harjoitusta Santahaminassa tuetaan
  • Liikuntakoulutuksen lisääminen
    • Military Cross Training, suunnistus, monipuolisuus, kuntotestaus
    • HUOM. tilaukset ja uudet avaukset ESMPP:lle
  • Verkko-opetuksen kehittämistä jatketaan ja kehitetään PVMoodle-taitoja (valtakunnallinen vastuu)

Piirin keskeisin yhteistyökumppani on Kaartin jääkärirykmentti. Kaartin jääkärirykmentin tilaama koulutus toteutetaan koko Uudenmaan maakunnan alueella painopisteenä maakuntakomppaniat. Kyseinen koulutus on kohdennettu ainoastaan Uudenmaan aluetoimiston sijoittamille reserviläisille. Reserviläiset voivat hakeutua puolustusvoimien tilaamille kursseille alueellamme maakuntakomppanioiden infotilaisuuksien kautta. Suoritetun kurssin ja valintojen jälkeen henkilöt sijoitetaan osaamistaan vastaaviin tehtäviin. Vuonna 2019 info-tilaisuuksia järjestetään paikallisesti Helsingissä, Raaseporissa, Lohjalla, Tuusulassa ja Porvoossa/Loviisassa.

Kaikki koulutuspaikat tarjoavat sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta (SOTVA) sekä varautumisen ja turvallisuuden kursseja (VARTU).

Sotilaallisia valmiuksia palvelevien kurssien erikoisosaamialueina ovat taistelu rakennetulla alueella (TRA), kyberturvallisuuteen ja informaatiosodankäyntiin liittyvät kurssit, reserviläisjohtajakurssit sekä monipuoliset eri kohderyhmille suunnatut ase- ja ampumakoulutustapahtumat. Kurssitarjontaamme on lisätty erilaisia lähitaistelukursseja niiden suuren suosion johdosta.

Varautumis- ja turvallisuuskurssien painopistealueina ovat lukiolaisten ja ammattikoululaisten turva-, kuntien väestönsuojien käyttö-, säteilymittausjoukkue- ja alueelliset valmiuskeskuskurssit. Naisille suunnattua kurssitarjontaa on laajennettu vastaamaan kysyntää.

Piirillä on aktiivista kansainvälistä yhteistyötä Viron Kaitseliitin kanssa. Yhteistyö mahdollistaa piirin sitoutuneille ja yhteistyötahojemme edustajille osaamisen laajentamisen kansainvälisessä ympäristössä Suomenlahden molemmin puolin.

MPK Etelä-Suomen soittokunta on aloittanut toimintansa vuonna 2017 ja jatkaa aktiivista toimintaansa myös vuonna 2019.

Kurssit toteutetaan pääsääntöisesti viikonloppuisin. Kursseille kannattaa ilmoittautua ajoissa, sillä koulutuspaikkoja on rajoitetusti.

Tervetuloa suosituille ja laadukkaille kursseillemme!


  • MPK/Meripuolustuspiirin ja Etelä-Suomen maanpuolustuspiirin vuosijuhla

    14.12.2018
    Suomalainen klubi
  • Tolvajärven ampumakilpailu

    15.12.2018
    Santahamina
  • Kouluttajakoulutus 2

    15.12.2018 - 16.12.2018
    Puolustusvoimien kurssikeskus
    • Paikka: Puolustusvoimien kurssikeskus
    • Ajankohta: 15.12.2018 - 16.12.2018
    • Tutustu tarkemmin
  • MPK Etelä-Suomen soittokunta Joulukonsertti Tampereen vanhakirkko 19.12.2018

    17.12.2018 - 19.12.2018
    Helsinki/Tampere
    • Paikka: Helsinki/Tampere
    • Ajankohta: 17.12.2018 - 19.12.2018
    • Ilmoittautuminen: 02.11.2018 09:30 - 16.12.2018 23:59
    • Ilmoittaudu Tutustu tarkemmin
  • Puolustusvoimien B/BE ajo-oikeuskurssin perehdytysjakso

    20.12.2018
    KAARTJR/KULJK Santahamina
  • Johtamiskouluttajien valtakunnallinen koulutustilaisuus

    12.1.2019 - 13.1.2019
    Puolustusvoimien Kurssikeskus
    • Paikka: Puolustusvoimien Kurssikeskus
    • Ajankohta: 12.1.2019 - 13.1.2019
    • Ilmoittautuminen: 04.11.2018 14:07 - 04.01.2019 09:00
    • Ilmoittaudu Tutustu tarkemmin

Katso lisää koulutuksia tästä

Yhteystiedot

Maanpuolustuskoulutusyhdistys
Etelä-Suomen maanpuolustuspiiri
PL 6, 00861 HELSINKI

Käyntiosoite:
Radioniementie 1, Santahamina

Helsingin koulutuspaikka
PL 6, 00861 HELSINKI

Käyntiosoite:
Radioniementie 1, Santahamina

Tuusulan koulutuspaikka
PL 5, 04401 JÄRVENPÄÄ

Käyntiosoite
Puolustusvoimien kurssikeskus, rak 4, Rantatie 66, Tuusula

 

etela-suomi@mpk.fi
Facebook
Petri Parviainen

Piiripäällikkö

Petri Parviainen
040 549 3327
petri.parviainen@mpk.fi
MPK Etelä-Suomi

Koulutussihteeri

Eeva Keränen
040 503 3167
eeva.keranen@mpk.fi
MPK Etelä-Suomi

Koulutuspäällikkö

Olli Parkkinen
045 845 7362
olli.parkkinen@mpk.fi
KAARTJR:n yhteistoiminta, PVMoodle, Verkko-oppiminen
MPK Etelä-Suomi

Koulutuspäällikkö

Juha Suvisaari
0400 229 908
juha.suvisaari@mpk.fi
Helsingin koulutuspaikan päällikkö, poissa toistaiseksi, sijainen Sami Hotakainen sami.hotakainen@mpk.fi, 040 521 8383
MPK Etelä-Suomi

Koulutuspäällikkö

Aki Mäkirinta
040 586 8282
aki.makirinta@mpk.fi
Tuusulan koulutuspaikan päällikkö
MPK Etelä-Suomi

Koulutuspäällikkö

Pekka Topp
0400 838351
pekka.topp@mpk.fi
Porvoon koulutuspaikan päällikkö
MPK Etelä-Suomi

Koulutuspäällikkö

Juhana Liesimaa
040 837 4733
juhana.liesimaa@mpk.fi
Ampumatoiminta
MPK Etelä-Suomi

Koulutuspäällikkö

Jarkko Paananen
040 829 4284
jarkko.paananen@mpk.fi
VARTU, TRA, SPOL
MPK Etelä-Suomi

Koulutuspäällikkö

Tero Oittinen
040 589 8861
tero.oittinen@mpk.fi
Kyber
MPK Etelä-Suomi

Koulutuspäällikkö

Kim Malmberg
0400 436 612
kim.malmberg@mpk.fi
Kyber
MPK Etelä-Suomi

Varastopäällikkö

Timo Tuomi
040 5401625
timo.tuomi@mpk.fi
MPK Etelä-Suomi

Liikuntapäällikkö

Harry Sainio
040 903 1721
harrysainiotmi@pp.inet.fi
MPK Etelä-Suomi

Ajankohtaista

Aikaisemmat uutiset